Helmikuu on siitä kiva kuukausi, että valon määrä lisääntyy vauhdilla. Ja helmikuun jälkeen alkaa kevät. Viime viikolla korjasin pois ikkunoista paperitähdet, nyt ei ole kotona enää jälkeäkään joulusta. Kuvien keväinen kimppu on synttärilahja kuopukselta ja piristää kivasti pakkasen keskellä. Pikku hiljaa on pakko myös aloittaa kevät siivousta, sillä vaikka olen talven mittaan siivonnut säännöllisesti, tuntuu nyt valon lisääntymisen vuoksi pölyä olevan siellä sun tällä.
Tänään piipahdin ostoksilla keskustassa, mutta en jaksanut olla kovin kauan, kun maskin ja talvivaatteiden yhdistelmä kaupoissa alkoi ahdistaa. Sain onneksi muutamna tarpeellisen ostoksen tehtyä. Ostin pari valaisinta, mutta kotiin tullessa alkoivat ongelmat niiden kanssa. Tästä tulossa ihan oma juttu tänne blogiin, kunhan saan jotenkin valisimet paikoilleen. No, nyt ne on sentään ostettu. Yksi askel siis eteenpäin.
Ihanaa helmikuun alkua !
Valon lisääntyminen on ihanaa ja niin kaivattua. Ja tosiaan sen myötä näkyy myös siivoamattomat paikat, valo on armoton paljastaja!
VastaaPoistaVaihdoin blogini WP:n puolelle ja huomasin, että jutut eivät päivitykään näköjään automaattisesti tännekään, vaikka ne ohjautuvat automaattisesti Bloggerista. Pitää selvittää mistä johtuu vai auttaisikohan linkin uudelleen liittäminen täällä blogissasi? On niin monta kysymysmerkkiä näissä asioissa vielä, kun en tunne teknologiaa.
Mukavaa viikkoa Sara <3
Ihanaa tosiaan valon lisääntyminen, nautin siitä joka päivä.
PoistaPoistin tuon blogi suosikit nyt tilapäisesti, kun huomasin, että moni blogeista olikin lopettanut ja tosiaan ei päivittänyt oikein niitäkään, jotka vielä toimivat. Täytyy tuunailla sitä uudetaan paremmalla ajalla j päivittää ajan tasalle. Tosin moni on nyt lopettanut, joten ei ole montaa blogia linkitettävänä ;)