Paul's Boutique on brittiläinen laadukkaiden laukkujen brändi, jota nyt saa myös Suomesta. Brändin mallistojen inspiraatio tulee Lontoon kaduilta. Kaikki merkin laukut ovat tekonahkaa, laadukkaasti valmistettu, kestäviä ja trendikkäitä. Itselläni on nyt ollut käytössä reilun puoli vuotta Paul's Boutiquen pikkulaukku arkikäytössä, ja se on täydellinen Suomen sääolosuhteisiin. Laukun kanssa ei tarvitse huolehtia sateesta, lisäksi laukku on super kevyt.
Sain Dotsista teille arvottavaksi yhden kevään Paul's Boutiquen malliston laukuista eli kuvissa näkyvän Loganin. Laukun väri on off-white, se on vuoritettu, vetoketjulla suljettava, sisältä löytyy vetketjulla suljettava tasku ja lisäksi kaksi pikkutaskua. Logania voi kantaa kädessä tai siihen voi kiinnittää mukana tulevan säädettävän olkahihnan, joka ylettyy crossbodyksi. Loganin hinta on 89 euroa.
Arvon yhdelle onnekkaalle blogini lukijalle kuvissa näkyvän Paul's Boutique Logan laukun kevään uudesta mallistosta. Arvontaan osallistut jättämällä tähän postaukseen sähköpostiosoitteesi kommenttikenttään ( kommenttien valvonta päällä, joten saattaa mennä hetki aikaa ennen kuin ehdin julkaista kommenttisi ). Aikaa osallistua arvontaan on ensi sunnuntai iltaan asti eli 11.03.2018. Lisää arpoja voit saada seuraamalla blogiani facebookissa ja instagramissa. Ilmoita kommentissasi kuinka monella arvalla osallistut. Suloista sunnuntaita ja onnea arvontaan ! ARVONTA PÄÄTTYNYT
* Laukku saatu blogin kautta
Aivan ihana arvonta! Off White väri on kiva, sillä se soveltuu lähes kaiken kanssa.
VastaaPoistaSeuraan blogiasi myös Instagramissa ja Facebookissa, eli kolmella arvalla mukana. :)
hakusanarakkaus[at]gmail.com
Kahdella arvalla mukana! (instagram ja blogi)
VastaaPoistanikkanenanni@gmail.com
Osallistun tuon ihananaisen laukun arvontaan yhdellä arvalla.
VastaaPoistaeeva.vahamaki@hotmail.com
crista.vauro@outlook.com
VastaaPoistaYhdellä arvalla mennään! :)
Ihana arvonta, upea laukku kevääseen :)!
VastaaPoistaYhdellä mukana
jonna.tiittanen@elisanet.fi
Hurmaava laukku! :)
VastaaPoistaMukana kolmella arvalla!
xevex82(at)gmail.com
Kahdella arvalla mukana!
VastaaPoistasiirun@luukku.com
Aivan ihana laukku kaunotar! <3
VastaaPoistaOlen mielelläni mukana upeuden arvonnassa, yhdellä arvalla :)
Kauniin laukun arvontaan mukaan yhdellä arvalla. Salli.moilanen35@gmail.com
VastaaPoistaIhana tuo väri. Sopii monenlaiseen eri tyyliin. Kolmella mukana. :) merwii@hotmail.com
VastaaPoistaHei! On kyllä tosi ihanan keväisen ja kesäisen oloinen laukku ja mukana ollaan ihanassa arvonnassa! Seurailen kaikilla kanavilla :-) Mukavaa kevättä! T. Kati kati.kainulainen@ gmail.com
VastaaPoistaIhana arvonta johon kahdella arvalla mukaan! Seurailen blogia bloggerin ja instagramin kautta (Elli V, @ellimariav_)
VastaaPoistaellividgren02@gmail.com
Uuh-la-laa! Onpas ihana! Kelpaisi tänne ;)
VastaaPoistaMukana kahdella arvalla (blogger ja Instagram)
VastaaPoistaIhanan näköinen laukku. Tulee oikea kesäfiilis tuota katsellessa.
Vitaevay@gmail.com
Osallistun arvontaasi yhdellä arvalla, laukkuhan on kuin karamelli, HeidiS, heidinluukku@netti.fi
VastaaPoistaKolmella arvalla mukana, facebookissa nimellä Sanni Miettinen ja instassa nimellä sanniijuliaa :-)
VastaaPoistasanniijuliaa@gmail.com
Yhdellä mukana, ihana laukku! kissankarva85(at)gmail.com
VastaaPoistaAivan mieletön laukku! Yhdellä arvalla mukana. :)
VastaaPoistaannihaa@outlook.com
Instaseuraajana mukaan kahdella arvalla.
VastaaPoistahamalainentm@gmail.com
Voi, miten nätti laukku! <3 Tämä arpaonneton haluaa sitkeästi koettaa onneaan. Mukana yhdellä arvalla.
VastaaPoistamichaela.d77[at]hotmail.com
Mukana :)
VastaaPoistaNannaliini10@gmail.com
Ihana arvonta! Seuraan myös Facebookissa.. ksefedini@suomi24.fi
VastaaPoistaSuloinen kevään ja kesän asuste, yhdellä arvalla tavoittelen.
VastaaPoistanina.redsven@hotmail.com
Upea laukku! Mukaan arvontaan yhdellä arvalla :)
VastaaPoistas.kansakoski(at)luukku.com
Yhdellä arvalla mukana. aake06@gmail.com
VastaaPoistaNiin ihana laukku :) Myös somessa seuraan eli kolmella arvalla mukana.
VastaaPoistasirukka(at)hotmail.com
Vau! Mukana yhdellä! :)
VastaaPoistahippohiiri at gmail.com
Oi, miten kaunis! Mukana yhdellä arvalla,
VastaaPoistaMaisa
pienet.suloisuudet@gmail.com
Ihana laukku! Yhdellä arvalla mukana.
VastaaPoistaanniemilia.hyvarinen@gmail.com
Ihana laukku! Yhdellä arvalla mukana.
VastaaPoistaanniemilia.hyvarinen@gmail.com
Yhdellä arvalla mukana :)
VastaaPoistapiamaarika@gmail.com
Mukana. mummolta@gmail.com
VastaaPoistaIhana arvonta! Mukana yhdellä arvalla!
VastaaPoistaVillavalkea@yahoo.com
2 arvalla mukana :) minna1995(at)gmail.com
VastaaPoistaYksi arpa. nailswonderland2011@gmail.com
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukaan! Hieno laukku kyllä. Sopisi monenlaiseen juhlavaankin tilaisuuteen. hiltuha(at)gmail.com
VastaaPoistaYhdellä mukana.
VastaaPoistaIinaf@hotmail.com
Kaunis väri. Osallistun yhdellä arvalla.
VastaaPoistaodette123(at)luukku.com
Kaunis! Yhdellä arvalla mukana.
VastaaPoistakreetakerkkanen@hotmail.com
Yhdellä arvalla kokeilen onneani :)
VastaaPoistasuvi.vikholm(at)luukku.com
Seuraan seka FBssa että instassa, eli kolmellako mukana.
VastaaPoistaAivan ihana tuo laukku ♥
postin. tuomaa@gmail.com
Osallistun kauniin laukun arvontaan yhdellä arvalla.
VastaaPoistapeholapp(at)lailanet.fi
Kolmella arvalla mukaan ihanaan arvontaan!
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Aivan ihana laukku! Kolmella arvalla mukana :)
VastaaPoistanetteri@gmail.com
Yhdellä arvalla mukana :)
VastaaPoistaliina.mamma(a)gmail.com
Kaunis laukku, kahdella arvalla mukana!
VastaaPoistasiirijokela94(at)gmail(piste)com
Mukana ihanassa arvonnassa!
VastaaPoistamarsar69@luukku.com
Yhdellä mukana :)
VastaaPoistamillal@luukku.com
Yhdellä arvalla mukana :)
VastaaPoistaainosuklaa@gmail.com
Kahdella arvalla mukana arvonnassa.
VastaaPoistatiinperk@gmail.com
Upea! Yhdellä mukana :)
VastaaPoistasara.rokman@gmail.com
Yhdellä arvalla mukana. (: saraana.makela@gmail.com
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukana:-)-Maria
VastaaPoistam.mattila@nic.fi
mukana yhdellä arvalla :-) ansode@gmail.com
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukana! 😊 (insta)
VastaaPoistaTinttinn94@suomi24.fi
Onpa upea laukku✨✨✨
VastaaPoistayhdellä arvalla mukana!
maryanne.aalto@gmail.com
Ihana laukku ja olen mukana kahdella arvalla (blogi ja instagram) paula.niiranen63@gmail.com
VastaaPoistaIhana laukku!!
VastaaPoista3 arvalla mukana
mircamaria@luukku.com
Todella söpö laukku! :) mukana kahdella arvalla.
VastaaPoistaSonja.varjonen@gmail.com
Ihana arvonta, mukana kahdella arvalla :)! inkkarih@hotmail.com
VastaaPoistaKiitos uuden tuttavuuden esittelystä, ihanalta näyttää! Osallistun arvontaan kahdella arvalla (blogi&IG). Kivaa kevään odottelua �� tupuna.manner@gmail.com
VastaaPoistaIhana laukku arvonta :) olen mukana kolmella arvalla :)
VastaaPoistaOi miten ihana laukku! Olisi oikea väripilkku kevääseen :)
VastaaPoistaminuhno@gmail.com
Ihana laukku! Mukana :) (kolme arpaa)
VastaaPoistaIhana laukku! Mukana yhdellä arvalla :)
VastaaPoistahenriikka123@gmail.com
Kylläpä tuli keväinen olo tuosta laukusta! Mukana 2 arvalla (instagram)
VastaaPoistaAnu.pietilanaho(at)Gmail.com
Oi miten ihana laukku 😍😍 kolmella arvalla mukana 😍 jemina.salonen@hotmail.com
VastaaPoistaHei! Onpa upea laukku, menisi lahjaksi ihanalle naiselle <3
VastaaPoistaMukana kolmen arvan voimin (seuraan Instagramissa ja tykkään Facebookissa)
jussikookoo@gmail.com
Hyvää kevättä!
Tämä olisi täydellinen kevään asuihin 👌😍
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukana.
jenna.rinnekari@gmail.com
Yhdellä arvalla mukaan!
VastaaPoistamannanpostiatluukkupistecom
Kolmella arvalla mukana! :)
VastaaPoistaanna-ylitalo@hotmail.fi
Tyylikäs on tuo laukku. Kolme arpaa.
VastaaPoistaKrisu
Oonjustiina@gmail.com
yhdellä arvalla mukana!
VastaaPoistaOn niin nätti!
VastaaPoistaKolmella mukana!
Maire
Hullutellen(a)gmail.com
Upea.
VastaaPoistaMukaan kolmella arvalla.
tanja.dahlstrom@kolumbus.fi
2 arvalla mukana! Seuraan myös instagramissa :) UPEA laukku!
VastaaPoistaoliviapitkaoja@hotmail.com
Seuraan instassa eli 1 arpa. :)
VastaaPoistatt32232@gmail.com
Yhdellä arvalla mukana!
VastaaPoistaelisajosefiina@gmail.com
Seuraan myös facebookissa ja instagramissa, eli kolmella arvalla mukana!
VastaaPoistaelina.kristiina00@gmail.com
Onpas keväinen laukku ja kaunis, osallistun yhdellä arvalla.
VastaaPoistahenna.holappa1@luukku.com
Ihana laukku 😍. irmeli.ruuhijarvi@gmail.com
VastaaPoistaMukana yhdellä arvalla :)
VastaaPoistaanne.puumala@anvianet.fi
Oih mikä ihanuus palkintona! Kaksi arpaa.
VastaaPoistamarja-anneli@luukku.com
Ihana laukku kesää varten! Osallistun kahdella arvalla.
VastaaPoistavanessa.kolu@gmail.com
Ihana laukku :) - mukana yhdellä arvalla. tittavillanen(at)hotmail.com
VastaaPoistakaunis laukku,ihana keväinen väri.yksi arpa hilsan@luukku.com
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukana kauniin laukun arvonnassa. -Anu
VastaaPoistaanu.leinonen@pp2.inet.fi
Ja kolmella arvalla
VastaaPoistaKahdella arvalla mukana :)
VastaaPoistaellijapii@gmail.com
Ihana ❤️ Kolmella arvalla mukana andrea.stenbock@kolumbus.fi
VastaaPoistaOMG !!! Yksi arpa.
VastaaPoistaneuku@hotmail.com
Yhdellä arvalla mukana!
VastaaPoistaninde83(a)gmail.com