En pidä talvesta ja marraskuusta maalikuuhun odotan malttamattomana kevään tuloa. Luminen talvi on toki kaunisa ja tykkään kuvata lumisia maisemia, mutta talven kylmyys on itselleni se ehdoton ei. Vuosien mittaan olen oppinut pukeutumaan lämpimästi ja se toki helpottaa elämää. Usein kyllä käy niin, että puen päälleni kylmää pelätessäni ihan liikaa, eikä sekään ole kovin mukavaa.
Näissä postauksen kuvissa pakkasta oli reippaasti alle kymmenen, mutta paksun untuvatakin ansiosta jopa minulla oli mukava olo. Aiemmin päivällä oli paistanut aurinko, mutta me ehdittiin kuopuksen kanssa ottamaan asukuvia vasta juuri ennen auringonlaskua. Päivien piteneminen onkin ilahduttanut viime aikoina ja vienyt selkeästi pois väsymystä, joka vielä ennen joulua vaivasi.
Juuri nyt vallitsevan tilanteen vuoksi, en ole juuri tehnyt mikäänlaisia suunnitelmia tälle vuodelle. Yhden matkan olen varannut huhtikuulle ja toivottavasti se toteutuu. Jos ei, niin tyydyn lomailemaan kotona. Tiedossa siis kotoilua ja töitä ainakin tämä ja luultavasti myös ensi kuukausi. Sitten toivottavasti voi taas shoppailla, kahvitella ja kierrellä museoita normaaliin tapaan.
Nautitko talvesta vai odotatko jo kevättä ?
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !