tiistai 18. tammikuuta 2022

HOME SWEET HOME





Postauksen kuvat ja kukkakimppu ovat marraskuulta, jostain syystä jäivät silloin julkaisematta. Juuri nyt maljokossa on kevään ensimmäinen tulppaanikimppu, jonka hain eilen kaupasta. Tänään vietän pitkästä aikaa vapaapäivää, ne ovat nyt vähissä vallitsevan korona tilanteen vuoksi. Sitä suuremmalla syyllä olenkin nauttinut tästä yksittäisestä vapaapäivästäni ihan vaan kotona.




Aamulla nukuin pitkään ja join kahvia viikonlopun lehtiä lukien. Viikonloppuna en ehtinyt / jaksanut niihen paneutua, joten tänään on tuntunut ihan sunnuntailta. Kävin myös kaupassa ja pienellä happihyppelyllä ulkona ja sen jälkeen olen pessyt pyykkiä, pyyhkinyt pölyjä sekä imuroinnut. Nukuimme myös kissapojan kanssa päiväunet, enkä osaa sanoa kumpi meistä nautti enemmän.






Joulun olen siivoillut pois pikkuhiljaa. Vielä on jäljellä ikkunoissa paperiset jouluvalot, ehkä otan ne vielä tänään ikkunoista pois. Samoin joulujulisteet ovat paikoillaan, mutta ne saavat odottaa ensi viikon vapaita.  Ihanaa on vapaapäivän lisäksi lisääntyvä valon määrä ja ihan nurkan takana odottava kevät !




 

Odotatko jo kevättä ?
Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig