perjantai 1. tammikuuta 2021

LIGHT COLORS FOR WINTER


Vuosi vaihtui Helsingissä rauhallisesti ja varsin vetisessä säässä. Kun kaksi viimeistä talvea on ollut melko lämmintä ja sateista, jopa minä innostuin uutisesta, jonka mukaan sää kylmenee hiljalleen ja ensi viikon loppupuolella pitäsi täällä etelässäkin olla talvi. Lumen tulo toisi hieman valoa ja piristystä ikuisen syksyn tilalle. Kunnon talvessa parasta on tietenkin paksuihin neuleisiin pukeutuminen, lumen kauneudesta nauttiminen ja talviulkoilu/urheilu. 






Rakastan paksuja neuleita ja erityisesti luonnonvaaleina. Niitä olen kerännyt kaappiini vuosien varrella useita hieman eri mallisia. Tämä poolokauluksinen neulepaita on alelöytö ennen joulua ja yhdistäisin sen kultaisiin koravkoruihin sekä punaisiin huuliin ja kynsiin. Collegehousujen sijaan laittaisin farkut ja matalat nilkkurit. Ihanan simppeli ja lämmin asu talvipäiviin, muutei suinkaan tylsä.




 

Toivottavasti alkanut vuosi känntyy hiljalleen kohti normaalia ja voimme taas elää vapaasti. Itse olen karsinut niin paljon menoja elämästäni, että on alkanut pikkuhiljaa oikeasti kyllästyttämään. Olen myös hiljaa mielessäni ihmetellyt niitä, jotka elävät ihan kuin mitään rajoituksia ei olisi tai ainakin niin etteivät ne kosketa ihan kaikkia. Merkillistä on myös se, ettei kukaan näytä välittävän asiasta. 


Pitääkö sinusta rajoituksia noudattaa ?Rentoa viikonloppua !

Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig