Nämä asukuvat napattiin viidessä minuutissa tänään kuopuksen kanssa bussia odotellessa. Tuuli oli tuossa kohtaa aikamoinen ja minulla oli vaikeuksia hiusten kanssa tuulen lennättäessä niitä sinne tänne. Joskus kyllä tuulessa saattaa saada kivojakin asukuvia, mutta silloin tuulen pitää minusta tulla takaapäin.
No, mutta päivän asuna oli oma lempparini eli tuo Nanson vuoreton villakangastakki ja viime syksyn KappAhlin Limited Edition Minerals malliston midimittainen hame Niken lenkkareiden kanssa. Tällä kertaa yhdistin siihen tuon luonnonvaalean collagepaidan. Tätä komboa käytin jo syksyllä neuleen kanssa ja kun vielä tästä lämpenee vaihdan collagen valkoiseen t-paitaan. Tälläiset lemppariasut pienillä vaihdoksilla tekee pukeutumisesta helppoa, mukavaa ja rentoa.
Aurinkoinen ilma innosti lisäksi laittamaan Snö of Swedenin korvikset ja rannekorun. Niistä tulee varmasti tulevan kesän suosikit. Pitkästä aikaa minulla oli myös rannekello kädessä, ja vasta kotimatkalla tajusin sen olevan talviajassa. Kellot ja korut ovat itselläni olleet menneenä talvena tosi vähällä käytöllä. Menneen talven loputon marraskuu ja nyt tämä koronakevät eivät totisesti ole innostaneet mihinkään ylimääräiseen.
Auringon lisäksi tänään mieltä piristi vierailu pojan ja hänen tyttöystävänsä uudessa kodissa. Mietin tietysti ensin voimmeko mennä kylään, mutta kai sitä nyt omaa lastaan voi tavata, vaikka ei enää samassa taloudessa asukaan ? Varsinkin kun emme kukaan ole riskiryhmäläisiä. Niin minä kuin moni muukin varmasti toivoo, että tämä korona aika loppuisi jo.
Oletko jo kyllästynyt rajoituksiin ?
Minun mielestäni voi kyllä tavata omaa omillaan asuvaa lasta ja tämän tyttöystävää.
VastaaPoistaJokainen joutuu nyt omalla kohdalla miettimään, keitä voi nähdä. Meillä on harkinnassa se, miten näemme kesällä kaukana asuvaa omaa äitiäni, joka kuuluu ikänsä puolesta riskiryhmään. Itse hän on sitä mieltä, että tulemme sinne ja yövymme, mutta enpä tiedä, uskaltaako.
Rajoituksia kyllä jaksetaan noudattaa, mutta kyllä tässä pientä taisteluväsymystä alkaa olla ilmassa.
Harkintaa joutuu tosiaan käyttämään ja vaikka rajoitukset nyt lievenevät on virus edelleen keskuudessamme. Ikäihmisten kohdalla erityisesti täytyy miettiä voiko tavata, sillä aina on riski, että on oireeton kantaja. Tuntuu vaan niin ikävältä olla erossa omaisistaan.
PoistaTaisteluväsymystä täälläkin, ruokakaupassa olen käynyt, kerran kukkakaupassa ja hakemassa niitä postipaketteja ;)
Jokainen tekee minusta omat ratkaisunsa, koskaan et voi teitää mitä toinen miettii ja mikä toisen elämän tilanne on, etenkään somen perusteella. Meillä rajoituksia on noudatettu mutta kyllä tässä alkaa olemaan väsymystä ilmassa, sellaista aaltoliikettä tämä elämä tältä osin.
VastaaPoistaTuo hameen ja college puseron yhdistelmä on tosi kiva, samanlaisia bongasin instasta pari päivää takaperin ja kokeiluun menee täälläkin tuollainen yhdistelmä jossain vaiheessa, sen verran silmää miellytti yhdistelmä.
Totta, omassa tuttavapiirissäni toiset noudattavat kaikkia rajoituksia tunnollisesti, toiset poimivat omaan elämäänsä sopivat, mutta kaikki kyllä pesevät käsiään ja välttelevät tuntemattomia :)
PoistaTämä asu oli kyllä tosi mukava ja rento, juuri sellaien jossa viihtyi vapaapäivänäkin. Uskon, että sinäkin viihdyt vastaavassa :)