lauantai 25. huhtikuuta 2020

COLLAGEPAITA

muoti

muoti

muoti


Viime päivät olen kulkenut rennosti sammareissa, collagepaidassa ja lenkkareissa. Paidan ostin kotipaidaksi, mutta ihastuin siihen niin, että olenkin käyttänyt sitä työmatkoilla. Ja myös siksi, että se on kotona pidettäksi aivan liian kuuma. Tälläisillä aurinkoisilla ilmoilla meillä on  kotona päivisin lämmintä, vaikka olen jo laittanut kaikki patterit kiinni. Kaikissa huoneissa on suuret ikkunat ja vaikka pidän usein verhoja kiinni aurinkoisilla ilmoilla, lämpö nousee nopeasti.






Tälläisinä aurinkoisina päivinä on ollut ihanaa pukeutua johonkin muuhun kuin mustaan. Tykkään tästä kuvien asusta ihan älyttömästi. Tuota paitaa olen ajatellut yhdistää myös hameen kanssa. Collagepaita on melkein kuin neule, mutta keväisempi vaihtoehto. Hankintalistallani on myös vastaava huppari, huppu olsi kätevä viileinä aamuina, niin vosi luopua piposta. 






Oma viikonloppuni kuluu töissä ja ensi viikolla minulla onkin sitten työpäiviä vain kolme. Yleensä menen innoissani töihin, mutta viime aikoina olen huomannut, että taidan olla loman tarpeessa. Takana on pitkä syksy ja talvi ilman lomaa. Nykysen tilanteen vuoksi en haaveile matkoista, vaan ihan tavallisesta lomasta. Omasta ajasta ja rennosita aamuista. Siitä, että on koko päivä aikaa tehdä mitä huvittaa.






Tälle keväälle ja kesälle meillä oli kuopuksen kanssa kaikenlaisia suunnitelmia, kuten varmaan kaikilla muillakin. Yksi toisensa jälkeen ne ovat kaatuneet. Kuopuksen poulesta olen surullinen, sillä tämän piti olla se hänen elämänsä paras kevät yo-juhlineen, kesätyöpaikkoineen ja ulkomaan matkoineen. Nyt kaikki on toisin. No, toivottavasti saan pitää lomani edes pienissä osissa ja voimme viettää muuten mukavan kesän. 


Ovatko teidän lomasunnitelmat menneet uusiksi ? Leppoisaa lauantai iltaa !



Share:

2 kommenttia

  1. College on kotiasuna kiva, etenkin jos materiaali on pehmeää ja soljuvaa. Monet ovat niin paksua ja jäykkää materiaalia ettei tunnu päällä mukavalta. Itselläni on Prepairin huppariversio ja se on ihanan ohut ja nimenomaan sisälläpidettävän kiva.
    Meillä ei ole ollut mitään lomasuunnitelmia - onneksi. Ollaan yleensä koko kesäkausi mökillä ja kotona vuorotellen ja nyt täällä mökillä. Harmittaa niin monien puolesta lomasuunnitelmien mönkäänmeno - temppiä teillekin, ja toivotaan, että kuopus saisi nauttia muuten ihanasta kesästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, itse etsin pitkään hieman ohuempaa matskua olevaa collaria. Ulkokäyttöön tietty paksumpi voi olla kiva.

      Mökillä onneksi voi lomailla ja toki muutenkin kotimaassa, jos hotellit ja ravintolat aukeavat kesäksi.

      Kiitos, toivotaan niin <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig