Rento viikonloppu alkaa olla lopuillaan ja on aika kääntää katse ensi viikkoon. Tykkään valmistautua rauhassa viikon töihin ja yksi osa työviikkoa on pukeutumisen miettiminen. Silloin aikaisetkin aamut sujuu rauhallisesti, kun tietää mitä päällensä laittaa. Ensin kannattaa katsahtaa viikon säätiedotukseen, jotta ei tule ihan hirveitä yllätyksiä viikon varrella. Jos on jotain erikoisempia menoja, nekin kannattaa ottaa huomioon suunnitellessaan viikon asuja.
Ensi viikolla omat asuni ovat melko mustia, mutta jonakin päivänä ajattelin piristää itseäni valkoisella paidalla. Kuvan paita on super ylisuuri ja juuri siksi aivan ihana. Mustat farkut, asusteet ja musta takki, niin se on siinä. Yksinkertaista ja mukavaa, muttei tylsää. Saatan piristää arkea myös punaisella kynsilakalla ja huulipunalla, ne kun toimivat parhaiten juuri mustien ja valkoisten asujen kanssa.
Piristystä tosiaan tähän pimeyteen kaipaankin ja varmasti moni myös teistä. Tänään Helsingissä pilkahti aurinko, siis vain pilkahti. Ja se ei todellakaan riitä. Olen niin kyllästynyt tähän pimeyteen ja lumettomuuteen. Marraskuu tuntuu nyt jatkuvan ikuisuuteen.
No, mutta ehkä tämä hiljalleen helpottuu kun päivät pitenevät. Kohta syön myöhäisen lounaan ja sen jälkeen teen vielä vähän niitä pakollisia kotihommia. Saattaa olla, että menen myös pienelle kävelylenkille, luen kirjaa ja katson jotain sarjaa. Ihan tavallinen sunnuntai siis.
Miten teidän viikonloppu on sujunut ? Suloista sunnuntain jatkoa !
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !