sunnuntai 1. joulukuuta 2019

HELLO DECEMBER

helsinki

helsinki

helsinki


Vihdoinkin joulukuu, joulukalenterin ensimäinen luukku avattu ja aamukahvi juotu kynttilänvalossa. Nyt ulkona paistaa aurinko ja kuinka ihanalta aurinvalo tuntuukin pimeuden päivien jälkeen. Ulkona pieni kerros lunta ja pikkupakkanen. Tästä tulee hyvä päivä.


helsinki





Postauksen kuvat ovat viime vuodelta, jolloin vapaapäivälle sattui lumimyrsky. Ryntäsin tietysti heti kameran kanssa kaupungille ja ikuistin kotikaupunkia kaunissa lumipeitteessä. Joulun ajassa parasta mielestäni onkin se kuinka kaupunki muuttuu jouluvalojen myötä ihan kuin toiseksi kaupungiksi. 






Tuomaan markkinat aukeaa tänä vuonna 6.12 ja sinne täytyy ehdottomasti taas päästä. Tuomaan markkinoilla on kivoja myyntikojuja, joista voi ostaa joululahjoja, mutta myös erilaisia ruokakojuja. Glögi maistuu ulkona tunnelmallisella torilla ja samalla voi ihastella kauniisti valaistoa Senaatintorin ympäristöä.






Joululahjoista puheenollen, olen itse jo aloittanut niiden hankkimisen. Inhoan kiireessä ostoksilla käymistä ja varsinkin joulun aikaan keskustan kaupoissa saattaa olla aikamoiset ruuhkat. Ruuhkassa tulee myös helposti tehtyä virheostoksia ja turhaa tavaraa on meistä useinmilla jo nurkissaan. Aina lahjan ei myöskään tarvitse olla tavaraa, vaan vaikka liput leffaan tai johonkin tapahtumaan. Aineettomia lahjaideoita on vaikka kuinka paljon, ja ne kannattaa valita huolella lahjan saajan mieltymysten mukaan. 






Vaikka en ole talven ystävä, on minusta joulukuu mukava kuukausi. Kaikki huipentuu tietysti joulun odotukseen, ja itse rakastan joulussa ylimääräisiä vapaapäiviä, jolloin saa vain olla tekemättä mitään. Joulukuun lopulla alkavat sitten päivät hiljalleen pidentyä ja uusi vuosi lähestyy. Monta syytä siis olla tyytyväinen joulukuun saapumiseen. 

Mikä sinusta on parasta joulukuussa ? Suloista sunnuntaita !


Share:

2 kommenttia

  1. Kaunis joulu kaupunki.
    Minusta joulun odotus on parasta, valot kuusi, koristeet ja tunnelmointi.
    Eikä joulun herkutkaan jää syömättä, rakastan joulua!!

    Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun odotus on ihanaa ja sitten se itse joulukin :)

      Kiitos ja kivaa viikkoa sinulle Sari <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig