torstai 28. marraskuuta 2019

ASTETTA HERKUMPI ARKI



* Yhteistyö Food Market Herkku *

Arkena on usein tilanteita, jolloin ei kerta kaikkiaan jaksa miettiä kokkailua. Usein sitä sitten kokkaa niitä tuttuja ja turvallisia vaihtoehtoja. Arkenakin on kuitenkin kiva syödä hyvin ja kokeilla uusia juttuja. Siksi ilahduinkin kun sain tilaisuuden kokeilla Food Market Herkun ruokakassia


food market herkku



Food Market Herkun ruokakassiin voi valita mieleisiään kypsennystä vaille olevia Preps-aterioita, jotka valmistuvat nopeasti uunissa tai pannulla. Toinen vaihtoehto on valita valmiiksi valitut ruoka-aineet ja niihin reseptit. Nämäkin ateriat valmistuvat nopeasti ja ovat kiireisen arjen pelastus. 


food market herkku



Me kokeiltiin kuopuksen kanssa kolmea erilaista kasvis-ateriaa, koska hän on kasvissyöjä. Preps-ateriaksi valitsimme Feta & Lämmin Pestosalaatin, joka oli todella herkullinen ja ruokaisa. Se valmistui uunissa 20 minuutissa. Aterioiden annokset voi valita kahdelle tai neljälle hengelle. Meillä oli kahden hengen annokset, ja ne olivat tosi riittoisat.


food market herkku

ruoka


Toinen valintamme oli Falafel Pitaleivät. Niiden valmistukseenkaan ei mennyt kovin kauan. Vain falafelien ja pitaleipien lämmitys ja sitten leipien täyttö. Food Market Herkun ruokakassiin on tarjolla joka viikko kolme erilaista Preps-ateriaa sekä kuusi reseptiä. Reseptejä vaihdellaan viikoittain eli aina on tarjolla jotain uutta ja vaihtelevaa. 


food market herkku



Kolmannessa ateriassamme pääsi sitten jo vähän kokkailemaan. Oli pilkkomista ja paistamista, mutta kaikki sujui nopesti ja ohje oli hyvin selkeä ja helppo noudattaa. Härkis-kasviswok riisinuudeleilla oli sopivan tulinen ja todella maukas. Tällä viikolla meillä syötiinkin ihan jotain muuta kuin niitä tuttuja ja turvallisia aterioita. Arki tuntui paikoin jopa juhlalta. Food Market Herkun ruokakassin saa kotiin jo seuraavana päivänä. jos tilaa ennen klo 12. Tilatessa voi valita itselleen sopivan toimitusajan ja toimituspäivän aamuna saa tekstiviestin, missä kerrotaan toimitusaika puolen tunnin tarkkuudella. Tosi helppoa. 


 Herkullista loppuviikkoa !
Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig