lauantai 6. heinäkuuta 2019

KUKKAKIMONO & FARKUT

fashion

fashion


Kukkakimono on yksi lempivaatteistani, se sopii niin kokomustan kuin farkkujen seuraksi. Käytän sitä silloin kun takki on liikaa, mutta pelkkä paita liian vähän. Kimonoa olen käyttänyt myös keväällä trenssin alla. Nämä kuvat otettiin aurinkoisena päivänä ennen matkaa, kun kävimme vanhemman tyttären kanssa kahvilla. Meidän kahvila reissut on usein sellaisia, että samalla otetaan asukuvia. Harvemmin käymme ostoksilla, joskus kirjastossa ja muutaman kerran olemme talvella poikenneet museoon. 


muoti

fashion


Näiden kuvien lisäksi ehdin tänään käydä läpi matkakuvia ja huomenna on tarkoitus tehdä niistä postaus. Pistäydyin myös äidin luona lounaalla ja palasin kotiin vesisateessa. Ilmat eivät nyt ole suosineet meitä lomalaisia, mutta ainakaan itseäni se ei ole haitannut. Loma on loma, vaikka sataisi vettä. Viikolla palasin myös salille pitkästä aikaa ja se onkin nyt lomalla se ykkösjuttu. Huomenna käyn ehkä myös kirjastossa lainaamassa jotain kesälukemista. Kaupunkifillarikin on hankittu, joten kyllä tässä puuhaa riittää.


fashion

muoti


Kimono KappAhl Limited Edition Big in Japan // t-shirt & jeans Zara // sunnies Furla // mules Vagabond // bag Diane von Furstenberg // watch Cluse 


fashion

photography


Miten sinä veität kesälomaasi ? Haittaako sade ? Leppoisaa lauantain jatkoa !
Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig