torstai 17. tammikuuta 2019

LEMPPARI VÄLIPALA

ruoka


Syön päivittäin mysliä, joskus aamiaisella, joskus välipalana. Olenkin vuosien aikana kokeillut varmaan kaikki kaupoissa olevat myslit. Pidän eniten sellaisista, joissa on hedelmäinen maku ja rusinoita. Monet halvemmista ovat valitettavasti sellaisia, joissa on suurin osa kaurahiutaleita ja niitä hedelmiä ja rusinoita saa etsimällä etsiä. 


välipala


Urtekramin * luomu hedelmä-pähkinä mysli on täyteläisen makuinen ja siinä on riittävästi rusinoita. Aprikoosi maistuu myös selvästi. Harmillista tässä on ainoastaan se ettei tätä myydä lähikaupassani. Myslin syön aina rasvattoman ja sokerittoman jogurtin kanssa. Joskus saatan lisätä siihen jotain muutakin makua; hunajaa, marjoja tai hedelmän paloja. Mutta Urtekaramin mysli on hyvää jogurtin kanssa ihan myös sellaisenaan.


ruoka


Välipaloista vielä sen verran, että opettelin vuosia sitten elämäntapa muutoksen yhteydessä syömään säännöllisesti. Yritän syödä pieniä aterioita noin kolmen neljän tunnin välein päivän mittaan ja näin välttää sen, että jossain vaiheessa päivää on kauhea nälkä. Varsinkin talvella tämä on itselleni tosi tärkeää, koska saatan syödä paljon makeaa, jos en pidä kiinni säännöllisestä ateriarytmistä. Toki herkuttelen silloin tällöin suklaalla ja leivonnaisilla. Ruokakaan ei saa olla liian vakava asia. 


mysli ja jogurtti


Myslin ja jogurtin lisäksi syön välipaloina hedelmiä ja rahkaa. Päivittäin syön myös pähkinöitä pienen annoksen ja joskus smoothien. Millaisia välipaloja te syötte ? Tunnelmallista torstai-iltaa !


* Saatu blogin kautta
Share:

2 kommenttia

  1. Kiitti mysli vinkistä, mistähän kaupasta tuota saisi?
    Itsellänikin aika samanlaiset välipalat jutut.

    Ihanaa torstaita ja loppuviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä on isommissa kaupoissa myynnissä, ainakin K-kaupoissa olen nähnyt.

      Ihanaa viikonloppua Sari <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig