Ai että, miten mukavaa ( vaikkakin kylmää ) oli kuvata tänään auringonpaisteessa. Auringonpaiste piristi muutenkin, sillä olin tänä aamuna ihan super väsynyt, vaikka heräsin vasta puoli kymmeneltä. Sitä se liian kiireinen arki tekee, ikä tekee palautumisesta entistä tärkeämpää. Riittävä uni ja lepo ovat ainakin itselleni tulleet entistä tärkeämmäksi viime vuosien aikana.
Loppuviikon asuna on toiminut uusi kevätmekkoni KappAhl Limited Edition Arrivederci * mallistosta, joka tulee myyntiin ensi viikolla. Mekko on materiaaliltaan denimiä muistuttavaa Tenceliä ja ihanan kevyt päällä. Mekossa on täydellinen pituus ja kaunis naisellinen 70-luvun leikkaus. Mallistosta on muutenkin todella kaunis, ja siinä on jo aavistus kevättä. En malta odottaa, että saan pukea mekon tennareiden kanssa ja kulkea lumettomilla kaduilla.
Tämä päivä on rentouduttu ja ladattu akkuja kotona. Nyt vielä koneellinen pyykkiä ja lemppari sarjan katsomista. Huomenna ajattelin mennä luistelemaan, jos saan jonkun lapsista ( nuorista ) houkuteltua mukaan. Pakkasta ja aurinkoa näyttäisi riittävän vielä huomiselle. Ostin myös multaa, sillä pari kukkaa täytyisi istuttaa. Ja jos ehdin, olisi mukava käydä myös museossa. Viime aikoina olen käynyt niin Ateneumissa, Design Museossa kuin Kiasmassakin. Itse saan hurjasti ajateltavaa ja inspiraatiota näyttelyistä. Suosittelenkin hankkimaan museokortin, jos sinulla ei vielä ole sellaista. Huomenna muuten tulossa taas kiva arvonta instaan @sarasblogi, pysykäähän kuulolla ! Leppoisaa lauantai-iltaa !
Wool coat Ganni // dress KappAhl Limted Edition Arrivederci * // sunnies Karl Lagerfeld * // suede boots Palmroth Original *
* Saatu blogin kautta
Oi kun kiva mekko!
VastaaPoistaJa tuo takki on nätti, olenkin sitä varmaan jo aikaisemmin ihaillut :)
Mekko on aivan ihana, tulen varmaan käyttämään sitä paljon :) Takki on mun aarre, siihen on aina yhtä mukava pukeutua.
PoistaKaunis asu ja tuo mekko on aivan ihana <3
VastaaPoista- Katja
Kiitos :) Mä en malta odottaa kevättä, mielessä on jo monta asua tän mekon kanssa :)
Poista