sunnuntai 26. helmikuuta 2017

5 vinkkiä toimivaan vaatekaappiin



Onko vaatekaappisi täynnä vaatteita, muttei silti mitään päälle puettavaa ? Löytyykö kaapin uumenista vaatteita, joita et edes muista nähneesi ? Jos vaatekaapisi on lisäksi epäjärjestyksessä, kannattaa asialle tehdä jotain.

Seuraavat 5 vinkkiä ovat auttaneet itseäni, toivottavasti myös sinua. Postauksen kuvat ovat omasta vaatekaapistani ja kuvaavat omaa tyyliäni, niiden ei ole tarkoitus olla esimerkkinä sinulle. Toimiva vaatekaappi ei todellakaan tarkoita, että tarvitsisi sitoutua johonkin tiettyyn tyyliin.




Tunnista tyylisi

Oman tyylin miettimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mieti millaisissa asuissa viihdyt ? Mitkä värit saavat sinut tuntemaan itsesi kauniiksi ? Millaiset asut ovat toimivia arkesi kannalta ? Viihdytkö koroissa vai tennareissa ?

Oli tyylisi mikä tahansa, niin vaatekaappiin kannattaa hankkia värejä ja malleja, jotka sopivat keskenään yhteen. Vaatekaapissa on myös syytä olla enemmän arkeen kuin juhlaan sopivia vaatteita ja sama koskee myös kenkiä.

  Itse kerään Pinterestiin MY STYLE BOOK kansiota, johan pinnaan itseäni innostavia kuvia. Tähän kansioon kerään kuvia tyylistä, väreistä ja yksityiskohdista ja yritän välttää kuvia, joissa näkyy joku tunnettu bloggari, etten inspiroituisi hänestä, vaan nimenomaan siitä tyylistä.


Oikea koko

Tiedätkö oikean kokosi ? Veikkaan, että aika monella meistä on vaatekaapissaan niitä vaatteita, jotka ovat aivan väärän kokoisia. Liian pieniä, jotka odottavat sitä päivää, kun olet laihtunut kaksi vaatekokoa tai sitten pari numeroa liian isoja, kun olet laihtunut, muttet jostain ihme syystä uskalla luopua liian suurista-kun ne maksoikin niin paljon. Oikeesti-pistä kiertoon. Väärän kokoiset vaatteet täyttävät turhaan vaatekaappiasi ja aiheuttavat ahdistusta.

Mikä se oikea koko sitten on ? Suosittelen mittanauhan hankkimista ja tärkeimpien mittojen ottamista eli rinnanympärys, vyötärönympärys, lantionympärys ja hihanpituus sekä lahkeenpituus. Monilla merkeillä on nettisivuillaan kokotaulukot ja niitä kannattaa käyttää vaikka ostaisi vaatteensa kivijalkakaupasta. Vaatteiden koot tietysti vaihtelevat saman merkinkin välillä, joten ei auta muu kuin sovittaa. Peiliä kannattaa myös käyttää, se kun ihan oikeasti kertoo totuuden. Takin tai paidan, jossa on napit tai vetoketju, kuuluu mennä kiinni. Jos jotakin pursuaa vyötärönauhan yli, on vaate liian pieni. Kenkiä ei myöskään kannata ostaa vääränkokoisina, ne  eivät muuta kotona kokoaan.
Kuulostiko kamalalta ? Tunnustan tehneeni tuon kaiken vuosien varrella, mutten enää.




Organisoi ja huolla
Mitä paremmassa järjestyksessä vaatteesi ovat, sitä helpommin löydät päälle puettavaa. Itse järjestän vaatekaappini n. 4 kertaa vuodessa vuodenaikojen vaihtuessa. Pakkaan kauteen sopimattomat vaatteet puhtaina pois tieltä. Neuleet omalle hyllylle, farkut toiselle ja  teepparit yhdelle. Paidat väreittäin, mekot ja takit omissa kaapeissaan. Alusvaatteet ja sukat laatikoissa.

 Lisäksi käytössäni on tuo kuvissa näkyvä vaaterekki, johon kokoan viikonloppuisin seuraavan viikon asuja. Siitä ne on myös seuraavana viikonloppuna helppo napata pyykkiin tai tuuletukseen.

Vaatekaapista kannattaa myö poistaa väärän kokoiset, väärän väriset tai muuten vaan ihan oudot jutut, joita ei koskaan käytä. Vie kierrätykseen, lahjoita tai myy kirpparilla.

Vaatteiden huoltoon kannattaa käyttää aikaa. Näin ne pysyvät parempina ja sinulla on aina puhdasta ja silitettyä päälle pantavaa. Kengätkin voi katsoa viikonloppuna läpi ja puhdistaa tai lankata seuraavaa viikkoa varten.





Shoppaa harkiten
Kun oma tyyli on selvillä ja vaatekaappi järjestyksessä on helppo tehdä ostoksia. Pidä listaa mitä tarvitset ja osta ne ei sitä perjantaipaitaa. Suosi merkkiä, jonka olet itsellesi hyväksi ja toimivaksi havainnut. On paljon helpompaa, jos voit ensin katsoa löytyykö tarvitsemasi vaate jostain tietystä kaupasta, kuin juosta koko kaupunkia läpi.

 Yritä välttää pahaan oloon tai tylsyyttä piristämään hankittuja ostoksia. Alennusmyynteihinkään ei ole pakko mennä, jos ei mitään tarvitse. Jokainen turha vaate vie tilaa niiltä oikeasti tarpeellisilta jutuilta ja aiheuttaa syyllisyyttä ja kaaoksen vaatekaapissasi.




Alusvaatteet


On totta, että pukeutuminen lähtee alusvaatteista. Pidä huolta, että sinulla on riittävästi oikeanlaisia oikeankokoisia ehjiä ja puhtaita alusvaatteita, sukkia sekä sukkahousuja. Aluspaidat, topit ja yöasut kuuluvat myös tähän kategoriaan ja niitäkin on syytä olla riittävästi.

 Mikään ei ole inhottavampaa kuin juosta juuri ennen juhlia ostamaan uusia sukkahousuja tai mekon alle sopivia rintaliivejä.


Onko sinulla jotain omia vinkkejä toimivaan vaatekaappiin- olisi kiva kuulla ? Suloista sunnuntaita kaikille !



Share:

6 kommenttia

  1. Tosi hyviä vinkkejä. Itselläni on jatkuva karsiminen käynnissä, itse järjestän kaappejani pari kertaa vuodessa keväällä ja syksyllä. SIlloin vien ihan kylmästi kierrätykseen kaikki vaatteet, mitä en ole vuoden sisällä käyttänyt ja niitä löytyy joka vuosi yllättävän paljon, kertoo siitä, että on edelleen vara supistaa. Ennen hillosin juurikin noita väärän kokoisia vaatteita, onneksi osasin siitä tavasta vihdoin luopua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina löytyy kiertoon laitettavaa-minultakin. Väärän kokoiset vaatteet kaapissa ovat ihan turhia, niitä on turha säästää :)

      Poista
  2. Hei Sara :)

    Todella hyvä postaus ja olen samaa mieltä kanssasi, että kaikki lähtee siitä omasta tyylistä. Olen huomannut todella tehokkaasti tuon vaatekaapin siivoamisen sesonkien vaihtuessa.

    Yhdessä asiassa joudun ottamaan itseäni niskasta kiinni eli ne liian pieneksi jääneet vaatteet. Pitäisi vaan viedä kylmästi kirpparille ja kiertoon!

    Aurinkosta viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos :)

    Omaa tyyliä kannattaa miettiä, vähentää myös niitä virhe ostoksia, kantapään kautta vihdoin opittu ;)

    Pienet vaatteet on hyvä laittaa kiertoon, jos koko pienenee, niin on kiva palkita itseään muutamalla uudella vaatteella.

    Voi kun tulisikin aurinkoinen viikko :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kivasta jutusta! Ja kiitos, että blogisi sivut ovat taas tällaiset!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig