keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

DETAILS


* Meikkivoide PR-näyte *

Miksi aina keväisin innostuu samoista jutuista ? Itselläni se on yleensä vaaleat neuleet ja farkun sininen. Tänä keväänä olen innostunut myös kultaisista koruista, tai no se on oikeastaan jatkunut jo hieman pidempään. Sen sijaan en ole ainakaan vieleä innostunut pastelliväreistä enkä raidoista, mutta niidenkin aika voi pian tulla. Raitapaitoja ( paitapuseroita ) olen jo katsonut sillä silmällä vaatekaapissani, että olisi kiva pukea niistä joku päälle. Ensin ne täytyisi kuitenkin silittää ja ulkonakin voisi olla hieman lämpimämpää.



Keväällä meikkiäkin kanttaa miettiä hieman uusiksi. Lisääntyvä valon määrä ainakin itselläni vaikuttaa niin, että on kiva jos meikkikin on hieman talvista freesimpi. Lancomen Teint Miracle on kosteuttava luonnollisen lopputuloksen antava meikkivoide kuivalle iholle. Tällä meikkivoiteella saa nopeasti terveen värin kasvoille ja lopputulos on todellakin luonnollinen, mutta riittävän peittävä ihon pikkuvirheille. Suojakerroin on tässä SPF15, joka on tarpeen kevät auringossa.



Tänään olen viettänyt vapaapäivää kotosalla ja arvatkaa vain meninkö ulos, kun ulkona oli pakkasasteita yli kymmenen. No, en todellakaan. Vapaapäivissä parasta onkin se, kun voi tehdä mitä huvittaa. Ja itse olen juuri nyt saanut tarpeekseni talvesta ja lumesta. Onneksi on edes tämä valo. Kotonakin oli ihanaa, kun aurinko paistoi koko päivän, ensin aamulla keittiöön ja loppupäivästä olohuoneeseen. Kissapojan kanssa nukuimme päiväunet auringonpaisteessa, enkä tiedä kumpi meistä nautti enemmän.



 

Aurinkoista viikkoa !

Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig