sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

BLUE JEANS & WHITE SHIRT




Valkoinen paita ja farkut on ihana klasikko, joka houkuttelee varsinkin keväällä. Parasta tässä kombossa on se, että se on helposti päivitettävissä trendin mukaiseksi tai sitten voi valita sen kaikkein klassisimman version eli suoralahkeiset perusfarkut ja ihan tavallisen valkoisen t-paidan tai paitapuseron.




Itse aion tänä keväänä kulkea levälahkeisissa farkuissa, joita löytyy kaapista muutamat. Kuvien vaaleansiniset farkut ovat uusin ostos ja ne löysin talvella KappAhlin alennusmyynnistä. Farkut ovat Vintage Stories mallistosta ja ainakin itseltäni menneet ihan ohi silloin kun ovat olleet normihintaiset. 





Vaaleat levälahkeiset farkut voi yhdistää moneen yläosaan, mutta näissä kuvissa nyt tämän hetken suosikit eli valkoinen t-paita ja bleiseri. Ylemmissä kuvissa musta jo vuosia vanha In Wearin hieman ylisuuri bleiseri ja paksupohjaiset loaferit, jotka ovat myös ale löytö. Voitte siis arvata, että odotan jo malttamattomana lumien sulamista.





Toinen kombo farkkujen kanssa on vaalean beige kierrätys villableiserini ja vaaleat paksupohjaiset nilkkurit, jotka myös ovat ale löytö. Ne hankin oikeastaan ensi talvea varten, ja niiden kaveriksi haaveilen vaaleasta toppatakista. Mutta nyt keväällä aion käyttää niitä bleiserin kanssa, joka on todella lämmin. Kuvatessa asua sisällä olin ihan kuumissani. Luulen, että bleiseriä voisi käyttää neuleen kanssa jo heti lumien sulattua ulkona.




 

Bleiseriä aion kokeilla myös ihan koko vaaleiden asujen kanssa. Olen etsiskellyt vaaleita leveitä housuja jo pidemmän aikaa, mutta vielä en ole edes pääsyyt sovituskoppiin asti. Niitä oikeita ei ole tullut vastaan. No, onhan tässä vielä aikaa, sillä ulkona on täällä Helsingissäkin vielä talvi.


Oletko jo tehnyt hankintoja kevääksi ? Suloista sunnuntain jatkoa !
Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig