sunnuntai 21. helmikuuta 2021

DETAILS FOR SPRING



Täällä vesisateen keskellä haaveillaan jo keväästä. Monet valmistautuu talviloman viettoon, mutta itse olen jo lopen kyllästynyt talveen ja valmis kevääseen. Toki nytkin on ihanaa kun valon määrä lisääntyy päivä päivältä ja kovat pakkaset ehkä ovat jo ohi täällä etelässä. 



Tammikuussa ostin alennusmyynnistä kuvien lenkkarit kevääksi ja tällä kertaa mustat, sillä edelliset mustat ovat jo tulleet tiensä päähän ja joutavat yksinkertaisesti roskiin. Loppuun kulutettuja kenkiä ei voi valitettavasti mitenkään kierrättää, mutta ainakin niistä on ikään kuin otettu kaikki irti. Nämä New Balancen mustat lenkkarit ovat hieman sirommat kuin blogissa paljon nähdyt vaaleanpunaiset Niket.



Ainakin alkuun jatkan mustan, valkoisen ja beigen yhdistelmää pukeutumisessa kevälläkin. Saa nähdä innostunko väreistä  myöhemmin, sillä tämän kevään muoti on varisin värikästä. Jopa kirkasta pinkkiä on luvassa, mutta ainakaan vielä en ole siitä innostunut. 

Nuo Zaran korvikset ovat tämän hetken lempparit ja olen käyttänyt niitä usein. Pipon kanssa ne ovat hankalat, mutta onneksi kohta voi kulkea ilman pipoa. Keväällä aion käyttää ensin t-paitoja ja paitapuseroita liivien ja neuletakkien kanssa ja sitten siirtyä bleisereihin. 



Suomessa kun ollaan kannattaa hillitä liiallista innostumista kevään tulosta. Kuinka monet kerrat olenkaan  malttamattomana odottanut kevättä ja talvi on vaan jatkunut ja jatkunut. Ja sitten yhtäkkiä on tullut kesä. Kaikki asut, joita on suunnitellut käyttävänsä keväällä ovatkin jääneet käyttämättä. Siksikin hankin vaatteita, joita voi kerrostamalla käyttää ympäri vuoden.



 

Odotatko jo kevään tuloa ? Suloista sunnuntai iltaa !

Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig