maanantai 22. helmikuuta 2021

BEIGE & WHITE




Tuntuu, että viimeiset viikot olen kulkenut koko ajan mustissa vaatteissa. Ehkä se ei ihan pidä paikkaansa, mutta kun on useimpina päivinä käyttänyt koko pitkää mustaa toppatakkia, niin on ihan sama mitä siellä alla on. Työpäivinä varsinkin tulee aamulla hamuttua ne kaikkein mukavimmat, turvallisimmat ja lämpimämmät vaatteet ja usein ne ovat mustia. Niitä vaatekaapin perusjuttua, joita ilman ei voi elää, mutta jotka joskus tuntuvat niin tylsiltä.






Tätä Zaran neuleasua käytin syksyllä paljon paitapuseroiden ja bleiserin sekä nahkatakin kanssa. Viime aikoina olen ollut ihan liian laiska ja mukavuudenhaluinen ja niin paitapuserot ovat jääneet kaappiin. Toki syynä on ollut myös pakkaset, silloin mielummin valitsen lämpöisen ja pehmeän neuleen. No, mutta kuten edellisessä postauksessa mainitsin, haaveilen jo keväästä ja t-paidoista sekä lenkkareista. Kunhan ilmat vähän lämpenevät ( lupasiko säätiedotus lämpöasteita loppuviikolle ? ) aion pukea neuleasun juurikin t-paidan ja lenkkareiden kanssa. Ehkä ensin villakangastakin kanssa ja myöhemmin trenssin, bleiserin ja nahkatakin kaverina.




 

Ihanaa viikon alkua !
Share:

4 kommenttia

  1. Kauniit vaatteet.

    Mukavaa helmikuun vimppaa viikkoa sinulle ♥

    VastaaPoista
  2. Ihana neuleasu sulla! Olen tykästynyt kovasti noihin trikoo- ja neulehousuihin ja setteihin, mutta jotenkin ne on tuntuneet itseni päällä aina oudoilta. Jos on leveät lahkeet, tuntuu että olemus lyhenee ihan mitättömiin ja kapeammista en ole löytänyt sopivaa mallia, kun neule on niin armoton muodoille.
    Jatkan etsimistä ja vinkkaa jos tiedät kivoja malleja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit <3 Ehkä voisit kokeilla KappAhlin kay/day mallistoa ? Loungeasuja, todella ihania värejä ja mallit ehkä enemmän aikuseen makuun sopivia.

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig