keskiviikko 19. elokuuta 2020

VAALEA KAUPUNKIASU

muoti




Tällä kuvien asulla lounastin viime viikolla poikani kanssa. Lounaan jälkeen kävelimme Töölönlahden rantaa pitkin keskustaan ja poikkesimme muutamassa kaupassa. Sekä meno että paluumatkalla käytin ensi kertaa julkisissa maskia. Viime viikolla niitä ei vielä kovin paljon käytössä näkynyt, tällä viikolla ovat jonkin verran lisääntyneet. Toivottavasti syksyn mittaan yhä useampi heräisi käyttämään maskia, sillä tautitapaukset ovat lisääntyneet hurjasti parissa viikossa ja lukemani mukaan moni on saattanut altistua juuri joukkoliikennevälineissä.






Asusta sen verran, että mukuvauudenhaluisena valitsin jalkaan taas Birkenstockit, vaikka tyyli olisi ehkä vaatinut astetta asiallisemmat kengät. Olin kuitenkin vielä lomalla, joten mukavuus ennen kaikkea. Viskoosineulepaita on edullinen löytö H&Mstä, ja olenkin nyt innostunut uudelleen tälläisistä ohuemmista keveistä neuleista. Niitä voi käyttää t-paidan tai paitapuseron sijaan, eikä tuokaan paita ollut liian kuuma aurinkoisesta ilmasta huolimatta. Neuletta tulee varmasti syksyn mittaan käytettyä useammassakin asussa. 






Töihin paluu on sujunut mukavasti itselleni mieluisissa työvuoroissa. Elokuu on jo reilusti yli puolen välin ja olen jo hieman alkanut selailla syksyn tarjontaa netisssä. Ennen ostoksia on kuitenkin hyvä hetki miettiä mitä tarvitsee ja keskittyä niiden etsintään. Mutta on myös mukava selailla eri muotisivustoja ja inspiroitua syyspukeutumisesta. Samalla voi mielessään käydä omaa vaatakppia läpi, sillä usein sieltäkin saa kootua trendien mukaiset asut ilman shoppailua. 



Innostutko syysmuodista ?
Share:

2 kommenttia

  1. Ihana asu, niin kesäinen ja kaunis.

    Itse en tiedä edes mikä on syysmuotia, pitäisi varmaan perehtyä. Kaipaan neuleita jo vähän, mutta innostun enemmän ajatuksesta pehmeät villaneuleet :P

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu <3

      Muhkeat syysneuleet on munkin suosikkeja, mutta en halua niitä vielä ajatella ;)

      Kiios samoin !

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig