tiistai 4. helmikuuta 2020

VILLAA YLLE JA ALLE

muoti

fashion


Pikkupakkasessa tarkenee hyvin, kun sekä yllä että alla on villaa. Kuvien asulla olen mennyt salille, sillä kuulun niihin joiden vaatekaapista ei löydy vaatteita talvi-ulkoiluun. Yksinkertaisesti siitä syystä, etten aktiivisesti harrasta mitään liikuntaa ulkona talvisin. Salilla tulee myös usein poikettua muiden asioiden lomassa, eli ennen tai jälkeen töiden. Saatan myös sali reisuilla poiketa kaupassa ja silloin varsinkaan en halua esiintyä salitrikoissa. Tämän asun hyviä puolia on sekin, että salivaatteet menee näppärästi tuonne alle ainakin menomatkan ajaksi. 







Kuopuksen mielestä tämä asu oli ihan hirveä ja häntä kauhistutti ajatus, että olen oikeasti mennyt salille tässä asussa. Suostui sentään ottamaan kuvat. No, minusta tämä villainen oleskelu-asu yhdistettynä villakangastakkiin on paitsi mukava myös tyylikäs. Sellainen aikuisen naisen rentoa asu. Tämän asun voisi pukea myös lämpöisten talvisaappaiden ja untuvatoppiksen kanssa pakkasen paukkuessa. 







Tänä talvena on kaappiin jäänyt seisomaan kasa paksuja neuleita sekä talvikenkiä. Saa nähdä tuleeko niille vielä käyttöä vai siirrymmekö kohta jo kevät asuihin. Yleensä tähän aikaan vuodesta olen jo katsellut kevät muotia ja miettinyt omia hankintoja. Nyt on toisin, sillä tuntuu ettei talvi ole vielä edes alkanut, joten miksi pitää kiirettä. Kauppoihin ovat varmasti jo saapuneet ensimmäiset kevätmallistot ja veikkaan, että keväisiä pastelleja on taas tarjolla. Itselläni on jonkun aikaa ollut etsinnässä uusi trenssi, saa nähdä löytyykö se tänä keväänä. 





Aurinkoista viikon jatkoa !

Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig