sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

LAMMASSAARESSA

valokuvaus

valokuvaus

helsinki


Lomalla olen ehtinyt kuvata myös täällä kotikaupungissa. Tämän postauksen kuvat ovat lammassaaren reissulta. Helsingissä on monia hienoja ulkoilureittejä ja yksi omista lempipaikoistani on Vanhankaupungin alue, jossa on monipuoliset ulkoilumahdollisuudet. Voi kävellä puistomaisissa maisemissa tai valita reitin, joka vie Lammassaareen. Sinne pääsee kätevästi pitkospuita pitkin Pornaistenniemeltä aivan Vanhankaupunginkosken kävelysillan läheltä.


valokuvaus

muoti

helsinki

valokuvaus


Lammassaaressa on pieniä yksityisiä mökkejä, joten siellä saa kulkea vain poluilla. Lammassaaresta pääsee edelleen pitkospuita pitkin Kuusiluotoon, jossa on kesäisin lampaita. Monet lapsiperheet käyvät niitä kesäisin katsomassa ja minäkin onnistuin nappaamaan kuvan yhdestä päivälevolla olevasta lampaasta. Lampaan lisäksi bongasin sisiliskon ja sammakon, molemmat paistattelivat päivää pitkospuiden päällä. 


helsinki

helsinki

helsinki

helsinki


Reissussa oli mukana R-Collection reppu, johon kivast sujahti niin kamera, vesipullo, aurinkolasit ja vähän eveästä. Perillä kyllä harmitti, etten ottanut mukaan termarissa kahvia, se olisi maistunut Kuusiluodon kallioilla maisemia katsellessa. Kuusiluodosta on hienot näkymät Arabianrantaan ja Kalasatamaan. Kalasatama tosin näytti yhdeltä suurelta työmaa-alueelta, mutta kunhan alue valmistuu, on se varmasti upean näköinen.


helsinki

helsinki

helsinki


Reissu oli kaikin puolin kiva ja oli piristävää viettää aikaa luonnonhelmassa. Onneksi on vielä lomaa jäljellä, sillä tarkoitus on vielä retkeillä muuallakin Helsingissä. Seurasaaressa ja Pihlajasaaressa haluaisin ehtiä käymään. Ja perinteien joka kesäinen Suomenlinnan reissukin on vielä tekemättä. Siellä on tosin nykyään niin paljon turisteja, että paikka on silmissäni vähän menettänyt viehätystään.

Oletko retkeillyt tänä kesä kotikaupungissasi ? Suloista sunnuntain jatkoa !
Share:

2 kommenttia

  1. Ihanat kuvat ja kertakaikkisen ihana Helsinki <3
    Itse kävin ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen kävelemässä Villa Elfivikissä viime viikolla, meiltä menee sinne todella lyhyen matkaa, mutta silti se on meinannut jäädä kokonaan unholaan koko paikka ja aivan suotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsinki <3

      Villa Elfivik on myös ihastuttava paikka. Olen ollut siellä muutamia kertoja kävelyllä ja kerran viettänt työpaikan Tyhy päivää. Kiitos, että muistutit paikasta, ehkä sinne voisi tehdä syysretken.

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig