perjantai 31. toukokuuta 2019

LITTLE BLACK DRESS

muoti


Yksi vaatekaapin peruspilareista on pikku musta. Se sopii moniin tilaisuuksiin ja on myös mainio mekko työpukeutumiseen. Itseltäni löytyy muutamakin erilainen piiku musta kaapista. Välillä käytän niitä paljonkin, välillä ne unohtuvat kaappiin, mutta se ei haittaa, jos mekon malli ja tyyli on ajaton. Juuri sellainen on kuvissa näkyvä Oasiksen kevyesti vartaloa myötäilevä kotelomekko.


muoti


Oasiksen mekoissa kivaa on se, että ne tuovat naisesta kuin naisesta parhaat puolet esiin. Tämäkin mekko istui täydellisesti mukautuen omaan vartalooni. Mekko oli myös super mukava, eikä siinä ollut yhtään tukala olo. Värikkäiden sandaalien ja pikkulaukun kanssa tämä sopii myös kesän juhliin.


muoti


Ajatella, että on jo toukokuun viimeinen. Tämä kevät on mennyt älyttömän nopeasti, ja paljon kaikenlaista on tapahtunut. Suurin muutos itselläni on tietenkin ollut muutto uuteen kotiin ja siinä on riittänyt yllättävän paljon kaikenlaista puuhaa. Tänä viikonloppuna on tarkoitus vihdoin laittaa parveke kuntoon. Olen suunnitellut sitä jo pitään, mutta lykännyt aina kiireiden vuoksi. Nyt on onneksi koko viikonloppu vapaata.


fashion


Millaisia viikonloppu suunnitelmia teillä on ? Rentoa perjantaita !



Share:

4 kommenttia

  1. Näytät todella upealta tuossa mekossa. Eihän se tietenkåän pelkästään mekon ansiota ole, mutta mekko taitaa totisesti tuoda kantajansa parhaat puolet esille.

    Viikonloppu menee omien lasten koulujen päättäjäisissä ja ystävän tyttären lakkiaisissa. Pari vuotta sitten alkoikin oikea rippijuhlien ja yo-juhlien putki, mikä on vain ihanaa. On kyllä uskomatonta, että huomenna alkaa jo kesäkuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä mekolla on osansa, siinä on todella hyvä leikkaus.

      Voi, että kuulostaa niin kivalta. Ihan harmitti tänään, ettei kenelläkään lähipiirissä ole lakkiaisia. Ne ovat minusta parhaita juhlia :)

      Poista
  2. Pikkumusta on kyllä aina tyylikäs, eikä sillä voi mennä vikaan. Odotan innolla parvekkeen lopputulosta.

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Kuvien mekko varsinkin on tyylikäs ja yllättäen myös mukava päällä.

      Kivaa ja aurinkoista viikkoa !

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig