sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

CITY SAFARI

fashion

fashion

muoti


Eilen uskomaton lämpö helli meitä Helsinkiläisiä, ja sekä kadut että puistot olivat täynnä auringosta nauttivia kaupunkilaisia. Me kävimme tyttären kanssa kesän ensimmäisellä puistopiknikillä. Reissu oli vähän extempore, eikä asuni oikein ollut sopiva nurtsilla istuskeluun, joten tyydyimme istumaan puistonpenkillä. Voitte uskoa, että puisto oli täynnä ja tunnelma oli varsin kesäinen. Ajatella, että nyt on vasta huhtikuu.


fashion

fashion

fashion


Asusta sen verran, että tästä KappAhlin Limited Edition Sof Safari * puvusta tulee varmasti kesän käytetyin asu. Puku on todella mukava päällä ja väri on aivan täydellinen. Sekä takkia että housuja voi toki käyttää erikseenkin yhdistellen niitä muihin vaatteisiin. Sama asu oli muuten ylläni perjantaina, mutta silloin päällä oli vielä pellavainen vuoreton trenssini, joka oli tarpeen varsinkin aikaisin aamulla.


muoti

fashion

fashion

fashion


Eilinen ilta hujahti kotona lempparisarjoja katsellen, joten tälle päivälle jäikin kaikki kotihommat. Näin keväisin siihen kuuluu myös paitojen silitystä, viikolla aamuisin on niin kiire, että on turha haaveilla vastasilitetystä paidasta, joten silittelen niitä usein sunnuntaisin koko viikon tarpeeseen. Ihanaa, kun voi hetkeksi unohtaa ainaiset villapaidat ! Mitä teidän viikonloppunne on sujunut ? Suloista sunnuntaita !


* Saatu blogin kautta
Share:

2 kommenttia

  1. On kyllä ilmat vaihdelleen lämmön osalta. Eilen poljin hikihatussa töistä kotiin, kun tänä aamuna sai polkea pyörällä hanskat kädessä ja kaulahuivi kaulassa ja silti meinasi tulla vilu.


    Mukavaa viikkoa Sara!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kurjalta tuntuu nyt tämä kylmyys. Suloista sunnuntaita !

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig