tiistai 2. toukokuuta 2017

RAITAPAIDASSA










Raidat kuuluu kevääseen- eikö vain ? Melkein pompin aamulla riemusta, aurinkoa ja riittävän lämmintä keväiselle asulle. Hassua miten pienestä sitä tulee onnelliseksi. Ensin laitoin vaaleansinisen paitapuseron, mutta sitten iski pakokauhu, apua jos tuleekin kylmä. Ja niin vaihtui raitaneule ylle. Neule oli hyvä valinta, sillä mereltä puhalsi vielä aamulla viileä viima. Farkut on KappAhlin, leikkasin niistä lahkeet viiknloppuna, aika reilustinkin pituus lyheni. Tässä postauksessa näette millaiset ne olivat ennen lyhennystä, nilkkureiden kanssa käytin niitä lahkeet käännettyinä. Laitoin leikatut lahkeet talteen, sillä ne on tarkoitus ommella takaisin syksyllä, mutta nurinperin. Kuulostaa varmaan ihan hullulta idealta. 

Aurinko piristi muutenkin mieltä, koko päivä tuntui kivalta. Ja kaikista iloisin olin varmaan siitä, että kuopuskin jaksoi lähteä kotiin tultuani kuvaamaan asuani. Harvinaista herkkua, sillä hän on opiskellut niin innokkaasti koko talven, ettei ole ollut kovin innostunut kuvailemaan. Hyvä asia tietysti, mutta harmillista blogin kannalta. En viitsi itsekään ottaa kuvia, kuten aikaisemmin, sillä itselaukaisimella otetut kuvat eivät läheskään aina onnistu. Ja sitten harmittaa. Arvaatte varmaan, ettei myöskään ole kovin hauskaa ottaa yksin kuvia. Tulee  vähän tyhmä olo, kun hyppii yksin kameran edessä. Tälläisiä tunnelmia tänään täällä.
Mitä teille kuuluu ? Aurinkoista viikkoa kaikille !


Coat Mango // jeans KappAhl * // striped knit Claire * // sneakers Adidas // sunnies Spexsavers X Ivana Helsinki *


* Saatu blogin kautta
Share:

4 kommenttia

  1. Voi miten keväinen asu! Raidat - ja paljaat nilkat! Itse kuljen vielä lämpölegginseissä;)
    Ihanaa ja toivottavasti aurinkoista toukokuuta, Sara <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Oli niin lämmin, että pelkäsin nilkkojen palavan ;) Aurinkosuojaa ei tietenkään ollut . . .

      Kiitos samoin sinulle Lady <3

      Poista
  2. Ihana raitapaita asu :) Kävin viikonloppuna ostamassa pari lisää.

    -Katja

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig