sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Sisustus sunnuntai









Nämä kuvat ovat vielä Habitaren satoa ( ja niitä on vielä lisää - apua ! ). Kuvissa on monta nyt niin trendikästä asiaa - luonnonläheisyyttä, rouheutta ja rentoutta. Kun itse muutama vuosi sitten hankin kukkaruukkuja, en missään nimessä halunnut punasavisia. No arvatkaa vaan, haluanko nyt ? Musta väri sisustuksessa kiinnostaa myös edelleen ja omalla hankintalistalla on pari mustaa tuolia. Musta ei näytä ollenkaan raskaalta, kun sitä on kevyissä kalusteissa, eikä suurina pintoina. Haluaisin myös uuden ruokapöydän, mustat jalat ehdottomasti, mutta pöydän pinta vosi olla puuta vai ehkä sittenkin koko musta pöytä ? Meillä ei ole tällä hetkellä lattioiden lisäksi mitään puun väristä kotona. Näissä kuvissa sekin näyttää jotenkin uudelta ja raikkaalta. Olisiko aika hankkia ?

Sunnuntai on kulunut hujauksessa, sillä olen taas sisustanut melkein koko päivän. Tai oikestaan järjestellyt niitä omia vaatekaappejani. Ette usko mikä työ on siirtää iso Muuramen vaatekaappi huoneesta toiseen, kun siellä sisällä on laukkuja, kenkiä, meikkejä ja niitä vaatteita tietenkin. Eikä vieläkään ole kaikki tavarat paikallaan, en vain osaa päättää mikä mihinkin kaappiin tulee, nyt kun niitä kaappeja on muutama lisää. Tavarat pyörii edestakaisin. Positiivista tässä on se, että olen laittanut paljon tavaraa / vaatteita kierrätykseen. Aika ihanaa ! Miten sinun viikonloppusi sujui ?
Kivaa alkavaa viikkoa ihan jokaiselle !


Share:

4 kommenttia

  1. Mukavaa viikkoa sinullekin! Minulla on sisutaminen nyt ajankohtaisita, sen takia surffailen netissä ja etsin vinkkejä :) Tuo kevyt marmoripöytä on kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Uuteen kotiin onkin kiva etsiä sisustusideoita.

      Poista
  2. Mun viikonloppu meni hampaan poiston jälkimainingeissa ja Rescue-päivään osallistuen :) Sellaista ihanaa teemistä kaiken kipuilun rinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kuulostaa ikävältä. Toivottavasti voi jo paremmin <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig