sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Evening outfit
Taitaa olla ensinmäinen kerta blogissani kun julkaisen asukuvia ilta-asussa. Harvoin käyn ulkona ja silloin kun olen käynyt, ovat asukuvat jääneet ottamatta. Iltamenoihin kun en yleensä ota kameraa mukaan. Nyt päätin otattaa kuvat ennen lähtöä. Tuntui oudolta pitkästä aikaa kuvata sisällä, hyvää harjoitusta talvea varten, sillä tuskin tarkenen ottaa sisäasu kuvia pakkasilla ulkona. Eilen siis pukeuduin, yllätys yllätys, kokomustaan. Väri asuun toivat punainen huulipuna ja kynsilakka. Laukuksi valitsin Miu Miun ison clutchin, jonne varmasti mahtuu kaikki tarvittava. Ranteessa valkokultainen ja vähän romanttinen helmirannekoru Dubaista. Mekko on Mangon olkaimeton ja peplumilla varustettu sekä juuri oikean pituinen. Korkkarit ovat useita vuosia sitten Aldosta ostetut kiiltonahkaiset ja edelleen hyvässä kunnossa, sillä olen käyttänyt niitä kovin vähän. Innostuin jopa kihartamaan hiukset ja silmissäkin on enemmän meikkiä kuin tavallisesti. Oma juhlameikkini on varmasti jollekin muulle ihan tavallinen päivämeikki, en vain koskaan ole tottunut käyttämään paljon meikkiä, tuntuu että ihan vieras ihminen katsoo peilistä, jos meikkiä on kovin paljon. Millainen on sinun juhla lookisi ?
Peplum dress Mango, heels Aldo, clutch Miu Miu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
©
Sara S. | All rights reserved.
Vau, nyt on kyllä jokainen yksityiskohta kohdallaan - sitä silmämeikkiä myöten! Toivottavasti oli myös kiva ilta :-)
VastaaPoistaKiitos Hekku :) Ilta oli kaikinpuolin onnistunut :)
PoistaKaunis asu ja upea laukku. Huulipuna sopii ihanasti mustaan asuun :)
VastaaPoistaKiitos Elina. Taidan ostaa lisää huulipunia, kun olen nyt päässyt vauhtiin ;)
Poista*Vislausta*- mikä elegantti kaunotar :)! Aivan täydellinen asu ja silmämeikki hieno!
VastaaPoistaOli hauskat kemut?
Kivaa sunnuntaita Sara :)!
Hih, kiitos MInna kvasta kommentistasi :) Hauskaa oli ;)
PoistaKiitos samoin MInna <3
Upea kokonaisuus! Kertakaikkiaan harkitut osat kokonaisuudessa ihan pieniä yksityiskohtia myöden!
VastaaPoistaJuhlalookkini on aika sama, monesti pikkumustalla mennään. Nyt tämän kesän ja syksyn hääbuumissa saanut pitää muutakin väriä, niihin juhliin kun se musta ei oikein sovi. Mutta muuten, pikkumusta on aina varma ja hyvä valinta, seuraaviin juhliin sellaisen laitankin.
Ihanaa sunnuntaita! <3
Kiitos Dahlia ihanasta kommentistasi :) Juhliin on oikeastaan aika hauska valmistautua. Pikkmusta on jotenkin niin hyvä ja klassinen valinta juhlaan kuin juhlaan, ei tosin häihin :)
PoistaKiitos samoin sinulle <3
Vautsi vau! Upea asu ja upea nainen! Pikkumustassa on hyvä pituus ja punaiset huulet sekä meikki piste siinä iin päällä!
VastaaPoistaJa kyllä minunkin juhla-asuni useimmiten on pikkumusta - ja meikistäkin olen samoilla linjoilla: arkena ei saa näyttää liian meikatulta - eikä oikein juhlissakaan;)
Aurinkoista juhlien jälkeistä sunnuntaipäivää!
Kiitos ihanasta kommentistasi :) Mekon pituus on minustakin juuri sopiva, meille aikuisille ;)
PoistaHuoliteltu meikki arkena on ihan must, mutta ei liikaa. Eikä juhlissakaan tarvitse näyttää siltä että olisi maalipönttöön tippunut :D
Kiitos :)
Oi miten kaunis Lady ! Ihana kokonaisuus, kiva nähdä tuollainen juhla-asukin päälläsi. Eipä noita usein näy omissakaan asukuvissa , iltamenoja on nykyään harvoin ja nekin painottuvat matkoille. Aurinkoista sunnuntaita, täällä ainakin paistaa :)
VastaaPoistaKiitos anneaulikki ! Niin taitaa meillä useinmilla puuttua ne juhla asut blogeista. Silloin harvoin kun ulos lähtee, ei ehdi ajatella kuvaamista :)
PoistaKiitos samoin, aurinkoa meilläkin koko päivän !
Tosi elegantti asu! Musta toimii kyllä aina ;) Mekko on todella tyylikäs! Mäkään en oikein koskaan muista/ehdi ottaa iltamenojen asuista kuvia, vaikka silloin yleensä onkin ne "hienoimmat" asut päällä :D
VastaaPoistaKiitos Minna Rosé ! Hih, musta toimii vähän liiankin hyvin ;) Niinhän se on ja harvoin sitä tulee iltamenoihin kameraakaan mukaan tai sitten seura on sellaista ettei viitsi kuvata :D
PoistaOletpa tyylikäs ja mustastahan ei väri parane! Pikkumusta ja punaiset huulet toimii aina ;-D.
VastaaPoistaHih, kiitos. Musta tosiaan toimii aina ja me kyllä tiedämme sen ;)
PoistaIhana ja upea lady!
VastaaPoistaKiitos Nonna <3
PoistaWau mikä Lady
VastaaPoistaKaunis kiitos <3
PoistaOh la la, kuin filmitähti!!
VastaaPoistaOh kiitos Sofia <3
PoistaTodella upea olet.
VastaaPoistaKiitos ihana <3
PoistaOnpa ihana mekko, ja kaunis sina :)
VastaaPoistaKiitos Susanna :) Mekko on kyllä ihana, yksi suosikeistani.
PoistaOi, tuo laukku on niin kiva :)
VastaaPoistaKiitos. Koko on hyvä, sinne mahtuu aika paljon tavaraa.
PoistaKaunis meikki, asu, ja tyylikas kokonaisuus!
VastaaPoistaKaunis kiitos <3
PoistaVau, todella upea nainen, upeassa ilta-asussaan.
VastaaPoistaHih, kiitos maiju <3
PoistaWau mikä lady! Todella kaunis kokonaisuus!
VastaaPoistaKiitos caelia <3 Mustalla onnistuu aina ;)
Poista