Tässä postauksessa ihastelin Victoria Beckhamin asua. Yleensä hänellä on korkeat korot mutta kun näin tuon kuvan matalissa saapikkaissa, päätin kokeilla itse saman tapaista asukokonaisuutta. No sinänsä pukeudun näin melkein päivittäin ja eroa on oikeastaan vain se, että valitsin kaikkein kapeimmat farkut ja käärin niiden lahkeet. Samalla huomasin ettei minulla ole ihan tummia peruspillejä ja nimenomaan ilman sitä lahkeessa olevaa vetoketjua. Samalla ulkoilutin Miu Miun clutchiani ensi kerran. Kävimme lasten kanssa ostoksilla ja yhdistetyllä lounaalla / kahvilla.
Kiertelimme keskustan kauppoja ja tarkoituksena oli ostaa pojalle vaatteita mutta kovin laihaksi jäi saalis, vain muutamia t-paitoja ja sukkia. Poikkesimme sitten Kluuvikadun Fazerille kahville / lounaalle. Myöhään iltapäivällä paikka oli täynnä ja oli vaikea löytää pöytää. Tilaamani Latte ehti kylmetä ennenkuin sain maksettua. Olisin mielummin odottanut maksun jälkeen sen valmistumista niinkuin muissakin paikoissa. No salaatit /kanaleipät ja makeat herkut olivat hyviä. Myymälän puolella oli esillä paljon pääsiäis herkkuja. Samalla tajusin etten ole valmistautunut pääsiäiseen mitenkään, odotan vaan 4 päivän lomaa töistä.
Kaikipuolin mukava lauantai. Yllä vielä kuvia eilisistä herkuista. Kuten näkee emme oikein tienneet olemmeko kahvilla vai lounaalla. Poika oli jo syönnyt ja tytär taas ei. Itse valitsin vähän molempia.
Miten sinun viikoloppusi on sujunut ? Ja oletko jo valmistautunut pääsiäiseen ?
Täällä kuva blogiystäväni Helenan Victorian copycat asusta.
Coat Mango, sweater Monki, jeans H&M, ankle boots Tiger of Sweden, clutch Miu Miu, scarf and sunnies No bränd
Sä olet kyllä aina niin tyylikäs. Upea asu ja upea nainen.
VastaaPoistaKiitos maiju kivasta kommentistasi <3
PoistaOnpas ollut makoisa lauantai, se on arjenluksusta! :) Kaunis asu ja MiuMiun clutch on aivan ihana. Ihanaa sunnuntaita sinulle <3
VastaaPoistaOli kyllä mukava lounas / kahvi ja seura mitä parhainta :) Kiitos paljon . Ja ihanaa sunnuntaita sinulle myös <3
PoistaKomppaan Maijua - upea olet taas kerran! Ihailin tuota asukomboa jo Helenan päällä ja edelleen se iskee sinun päälläsi. Vähemmän on enemmän!
VastaaPoistaEi ole meillä valmistauduttu pääsiäiseen, vaikka vieraitakin on tulossa. On vain yritetty elellä keskellä nuorten cosplay-tapahtumaan valmistautumisen kaaosta. Viikolla siivotaan sitten se, mitä ehditään ja se mitä ei, piilotetaan;) Ja leivotaan, jos ehditään - jos ei, niin leipomoita löytyy.
Ihanaa, aurinkoista sunnuntaita sinne!
Kiitos sinulle ihanasta kommentistasi :)
PoistaIhana asenne sinulla pääsiäisvalmisteluihin. Vähän samalla asenteella mennään täällä. Menemme kylään, joten ei oikeastaan tarvitse laittaa mitään. Sen sijaan ajattelin vähän siivoilla ym. kun kerran on 4 vapaa päivää.
Olet kyllä supertyylikäs! Mä taidan kopsata sua huomenna :D
VastaaPoistaViikonloppu mennyt normisti, kaupoissa, kotijuttuja ym. Yritetään saada huusholli ordingiin kosteurempan jälkeen. Ts.yritän tyhjentää kaappeja ja kärrätä kiertoon tavaraa...hitsi, kun kukaan ei tarvitse tv tasoa ym. Vaikka taitaa olla niin, että ihmisillä itselläänkin on jo yllin kyllin tavaraa nurkissa ;) Meillä ainakin...
Kiitos Mapsi ! Kopsaa vaan,asu oli myös hurjan mukava = matalat saappaat/iso villapaita :D
PoistaJoo tuntuu että kaikilla on nykyisin niin paljon tavaraa ettei tiedä mihin niitä laittais . . . Olen yrittänyt karsia tavaran määrää ja osin jo onnistunutkin, mutta koko ajan saa pitää varansa ettei tule hankittua mitään tarpeetonta . . .
Tyylikäs asu, tykkään.
VastaaPoistaKaunis kiitos :)
PoistaOi että kun olet jälleen kerran taas niin huipputyylikäs!
VastaaPoistaMeillä pääsiäiseen on valmistauduttu toteamalla, että josko vaikka kävis kaupassa jo tiistaina ja hakisi enää pilaantuvat torstaina kun siellä on kaikki muut. Kaikki kaksi koristetta haen varmasti huomenna kellarista joulukoristeiden vierestä ja siinä se meidän pääsiäisen valmistelut. Tarkoituksena lököillä yhdessä :)
Voi kiitos Dahlia !
PoistaKaupassa käynti taitaa meilläkin olla se suurin ponnistus. Tosin kyläillään pääsiäisenä, joten ihan hirveesti ei tarvitse ostaa ja onhan ne kaupat auki launtainakin. Kodin siivousta/järjestelyä/vaatehuoltoa ja löhöilyä ennen kaikkea täälläkin :)
Ensi kertaa täällä ja mukava blogihan täältä löytyi!
VastaaPoistaMinä sentään sain tänään jotain aikaiseksi pääsiäisen suhteen, istutin rairuohon tänään ja lapset maalailivat munia. Hienoja tulikin. Lisäksi laitoin muutaman tipusen esille, mutta siihen se sitten jäikin. Pääsiäinen on kiva juhla, mutta itselleni ei kuitenkaan niin tärkeä, että kokisin jotain stressiä sen suhteen :D. Suklaamunia pitää vielä hankkia, ne maistuvat kaikille.
Takkisi on muuten todella kiva, tykkään tuosta vähän merimieshenkisestä lookista. Like!
Kiitos ja kiva kun pistäydyit blogissani :) Tervetuloa uudestaan !
PoistaAika paljon olet saanut aikaiseksi, nuo ovatkin lapsille tärkeitä juttuja :) Itse varmaan ostan jonkun kauniin kukan ja vähän suklaamunia, lapset ovat jo isoja, joten jotain hyvää riittää.
Niin tyylikäs asu jälleen kerran! Minulta puuttuukin tuollaiset siistit matalat nilkkurit, täytyykin laittaa ne alati kasvavalle ostoslistalle - blogeista saa melkein liikaa inspiraatiota :)
VastaaPoistaKaunis kiitos :) No toi on ihan totta, blogeista saa kivoja ideoita ja joskus tuntuu että vähän liikaakin :D
PoistaAivan ihana asusi. Takkisi ihastuttaa kerta toisensa jälkeen. Harmittaa edelleen, etten tullut tuota hankkineeksi. Huivisi näyttää erittäin kivalta tuossa asussa, ja tietysti tuo laukkusi on upea. Oikein kivoja ja aurinkoisia kuvia.
VastaaPoistaKiitos paljon kivasta kommentistasi Helena ! Mua harmitti ensin, että en ostanut Zaran versiota, mutta onneksi löysin tämän. Tosin tänään takissa kävellessäni huomasin, että aika monella Helsingissä oli sama takki ;) Huivihan on vuosia vanha mutta tykkään edelleen käyttää sitä ja laukku tietysti ihan unelma :)
Poista