tiistai 22. kesäkuuta 2021

MIDSUMMER





Juhannus on melkein jo nurkan takana ja kesä kauneimmillaan. Vietin tänään vapaapäivää Annalan kauniissa puutarhassa, joka on milestäni yksi Helsingin kauneimmista paikoista. Historiallisen Helsingin sydämessä, mutta melkein kuin maalla. Tänään puutarha oli erityisen upea lukuisine kukkineen. Niin paljon kauniita kukkia eri väreissä, ja on tunnustettava etten tunnistanut läheskään kaikkia niistä.






Vaikka pidän lämmöstä ja auringosta, ovat viime päivien helteet olleet minullekin vähän liikaa. Itseäni ei harmita kuumuus ulkona, vaan sisällä, joka tietysti aiheuttaa monenlaista harmia. Kotona ei voi oikein tehdä mitään, kun heti tulee kuuma, eikä unikaan ole parasta mahdollista. No, ei auta valittaa, tätä kuumutta on ihana muistella, kun ulkona on kylmä ja pimeä syksyn tullen.






Helteellä paras materiaali on pellava ja väljä vaate se mukavin. Kuvien musta ( jo hieman kauhtunut ) pellavamekko on Max Maran ja se on ollut minulla kohta kaksikymmentä vuotta. Ajaton malli, joka on aina muodissa. Kesähattu on parin vuoden takaa ja ostettu Zarasta, näitä samanlaisia on siellä myynnissä joka kesä. Birkenstockit ja korikassi viimeistelevät huolettoman vapaapäivän tyylin.



 

Ihanaa juhannuksen aikaa !
Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig