sunnuntai 22. marraskuuta 2020

VUODEN 2020 ASUJA 1/3


Vuoden lopussa ole tehnyt blogiin kokoelmapostauksia vuoden asuista ja niin tänäkin vuonna. Tässä postauksessa on asuja alkuvuodelta aina toukukuun alkuun asti. Omaa tyyliä on vaikea kuvailla, mutta tänä vuonna olen taas palannut entistä yksinkertaisempiin asuihin. Kukkakuosit ovat väistyneet ja värit vähentyneet. Tammikuussa ostin tuon ylisuuren puuvillaisen  paitapuseron Zarasta ja sitä olenkin käyttänyt läpi vuoden. Samaa paitaa on muuten edelleen myynnissä, joten on ilmeisesti ollut suosittu.





Musta kietaisumallinen pitkä villakangastakki oli hyvä hankinta. Se sopii monen asun kanssa. Alkuvuodesta käytin takkia usein erilaisten pukujen kanssa. Ylimmässä kuvassa KappAhlin samettipuku ja Tiger of Swedenin saappaat. Keskellä KappAhlin Kay Day lounge malliston oloasu ja Niken lenkkarit. Alhaalla KappAhlin rento farkkuasu ja lenkkarit. Kaikki mukavia ja helppoja asuja.




Keväällä vaidoin takin kevyempään versioon eli Nanson vuorettomaan villakangastakkiin, mutta asut pysyivät edelleen rentoina. Suurin syy siihen on ollut Korona. Kun arki supistui pelkkiin työmatkoihin, näkyi se myös pukeutumisessa. Tänä vuonna hupparit, collagepaidat ja housut ovat varmasti monella muullakin olleet käytetyimpiä vaatteita.



Joskus sentään tuli pukeuduttua muuhunkin kuin rentoihin asuihin ja silloin usein valitsin asuksi mekon. Tätä vaaleanpunaista trenssiä käytin usein vaaleiden vaatteiden kanssa, mutta tässä kuvassa sen parina on farkkumekko ja cowboy saappaat. Luin jostain, että vaaleanpunainen on Suomessa naisten suosituin väri. Se on hassua, koska en tunne ketään muuta itseni lisäksi, joka käyttäisi vaaleanpunaista. 



 

Viimeisenä kuva omasta kevätkauden suosikkiasusta. Rakastan mustaa ja kokomustia asuja, mutta tämä vaalea asu on oikesti ihana. Jotenkin asussa on kaikki kohdillaan. Naisellinen ja rento samaan aikaan. Ja hempeistä väreistä huolimatta ei ollenkaan ylimakea. 


Onko sinun pukeutumisesi muuttunut tämän vuoden aikana ? Suloista sunnuntaita !

Share:

4 kommenttia

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig