Kesän aikana blogeissa on kiertänyt kesäinen tyylikysely ja vaikka kesä alkaa olla lopuillaan päätin itsekin tarttua tähän. Omaa tyyliä on en oikeastaan kauheasti mieti, vaan menen aina vähän fiilispohjalla ja nappaan trendeistä tyyliini ne, jotka minua innostavat. Parin edellisen kesän kukkkakuosit ovat tänä kesän jäänet pois ja tyylini on ollut aiempia vuosia pelkistetympi ja vaaleampi.
1. Mikä on kesän suosikkitrendisi ?
Korkeavyötäröiset ja leveät housut sekä puhvihihat. Jälkimmäisiä olen ihastellut todella paljon ja omaa valkoista midimittaista puhvihihaista mekkoa olen käyttänyt aina säiden niin salliessa. Myös yksinkertaisen hieman minimalistisen tyylin paluu ihastuttaa.
2. Mitä trendiä et koe omaksesi ?
Pienet topit esim. tuubitopit eivät innosta, kuten ei myöskään rintaliivittömyys. Tuubitopeista on muistoja nuoruudesta ja se oli kyllä hankala vaatekappale.
3. Onko sinulla jotain hankintalistalla tälle kesälle ?
Keväällä haaveilin valkoisesta mekosta ja niitä onkin löytynyt. Haaveilin myös rennosta puuvillaneuleesta, mutta se on edelleen etsinnässä. Kesän mittaan olen myös huomannut tarvitsevani lisää valkoisia t-paitoja ja ilman printtiä. Monesti olen joutunut tuskailemaan, kun lemppari t-paita on ollut pesussa. Se on tuo alla olevassa kuvassa oleva Nanson V-aukkoinen, joka sopii ihan kaiken kanssa ja on myös super mukava päällä.
4. Millainen on aurinkolasityylisi ?
Rakastan aurinkolaseja ja käytän niitä todella paljon. Niitä onkin useammat ja lempparit ovat jo muutaman kesän olleet nuo Furlan kuvissakin näkyvät pyöreät aurinkolasit. Aurinkolaseissa tärkeintä on istuvuus, käyttömukavuusa ja niiden tulee olla riittävän peittävät. Pari vuotta sitten ollut pienten aurinkolasien trendi ei napannut yhtään. Minusta ne olivat koomiset, eivätkä täyttäneet aurinkolasien tärkeintä tehtävää eli suojanneet silmiä auringonvalolta.
5. Mikä on kesän lempiasuteesi ?
Aurinkolasit ehdottomasti. Valitsen aina lasit asun mukaan, vaikka usein ne ovatkin ne samat lempilasit. Johtuu varmasti siitä, että asutkin ovat usein hyvin saman tyylisiä. Aurinkolaseja minulla on tosiaan useat ja muutamat jopa vähän erikoisemman värisiä. No, jostain syystä ne eivät useinkaan ole käytössä.
6. Millaista takkia käytät viilenevinä iltoina ?
Minulla on muutama kesäbleiseri, joita käytän viileinä päivinä. Olen käyttänyt myös tuota kuvissa näkyvää ympärivuotisessa käytössä olevaa mustaa bleiseriä sekä pellavaista trenssiäni. Nahkatakki on ollut myös muutaman kerran käytössä samoin kuin sadetakki. Neuletakkia en käytä kesäisin. Helsingissä usein viileinä päivinä on myös tuulista, joten neuletakista ei mielestäni ole juurikaan hyötyä.
7. Käytätkö mielummin matalia vai korollisia kenkiä ?
Korot ovat jääneet kaappiin jo useana kesänä ja oikeastaan ympärivuotisesti. Ikä vaikuttaa varmasti siihen, että mukavuus on ykkösasia. Toinen syy on se, että liikun julkisilla ja valitettavasti se tarkoittaa myös sitä, että joutuu kävelemään joskus pitkiäkin matkoja päästäkseen oikealle pysäkille. Olen siis tyytymätön joukkoliikenteen käyttäjä ja ärsyttää, että se rajoittaa tyyliäni. Olisi mukava käytää korkoja enemmän.
8. Mitkä ovat kesän kolme lempivaatettasi ?
Tänä kesänä ehdottomasti valkoinen midimittainen puhvihihainen puuvillamekko, valkoinen Nanson t-paita ja luonnonvaaleat korkeavyötäröiset reidestä väljät farkut. Muita kesän lempijuttuja ovat kaikki tämän postauksen kuvissa näkyvät asusteet, vaatteet ja kengät.
9. Luottoasusi kesällä ?
Edellisessä vastauksessa onkin jo vastaus tähän, mutta kesästä kesään minulla on toistunut sama kaava luottoasun suhteen eli joku sillä hetkellä rakastettu mekko, t-paita, kesähousut ja bleiseri. Jalassa mieluiten sandaalit, joilla on myös mukava kävellä. Aiempina kesinä olen käyttänyt myös paljon tennareita, nyt ne ovat jotenkin jääneet.
Millainen on sinun kesätyylisi ?
Ai että nämä ovat kyllä kivoja postauksia! tykkään itsekin korkeavyötäröisistä leveälahkeisista housuista, tämän kesän ehdoton oma suosikkini.
VastaaPoistaMäkin tykkään näistä postauksista ja varsinkin jos kysymykset liittyy tyyliin :)
PoistaKorkeavyötäröiset tuntuu nyt jotenkin juuri oikeilta ja ne on myös ihanan naiselliset.
Tyylikäs ja mutkaton on sinun kesätyylisi, mitä olen ihaillut aina - toki myös muiden vuodenaikojen.
VastaaPoistaTäytyy sanoa että yksivärisyys ja minimalistinen näyttää vaihteeksi raikkaalta ja uuden näköiseltä. Tein itsekin tämän saman tyylikyselyjutun ja aika paljon yhtäläisyyksiä löytyi :)
Lämpöistä elokuuta sinulle <3
Kiitos Maarit <3 Pidän myös sinun tyylistäsi, ja tosiaan aika lailla saman tyylisiä ollaan, onneksi toki erojakin löytyy :) Kukat ja kuviot muutenkin on jääneet itselläni tänä kesänä käyttämättä, vaaleat värit ja musta sekä sininen tietenkin ovat riittäneet.
PoistaKiitos samoin sinulle <3