keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

TURVALLINEN RUSKETUS

kauneus

* ACO SUN tuotteet PR-näytteita *

Minusta on hämmentävää yhä edelleen nähdä ihmisten huolettomasti ottavan aurinkoa. Omassa tuttavapiirissäni on monia, jotka ovat koko kesän ruskettuneita ja kulkevat auringossa ilman mitään suojaa. Moni heistä ajattelee ettei Suomessa ollessa tarvitse käyttää aurinkosuojaa. No, se ei pidä paikkaansa, sillä palaminen täällä on ihan yhtä vaarallista kuin etelässäkin. Viime viikolla unohdin terassilounaalle lähtiessäni laittaa aurinkosuojaa ja jo vajaan tunnin istuskelun jälkeen iho punoitti ikävästi. Ja päivä oli puolipilvinen eikä mikään erityisen kuuma.




Auringonpaiste on ihanaa, mutta vaarallista iholle. Usein auringolle altistunut ja palanut iho on alttiimpi ihosyöville. Siksi auringossa oloa kannattaa välttää ja peittää iho vaatteilla, hakeutua varjoon ja suojata iho kunnolla aurinkosuojavoiteeilla. Lisäksi aurinko vanhentaa ihoa kaikkein tehokkaimmin. Siksi olen itse siirtynyt hankkimaan rusketukseni nykyisin purkista.




Ruotsalainen apteekkikosmetiikkasarja ACO on yksi omista suosikeistani. Heillä on monta hyvää tuotetta, joita käytän säännöllisesti. Yksi suosikeistani on ACO SUN tuotteet ja erityisesti tykkää sarjan itseruskettavista. ACO SUN KISSED Self-Tanning Face Cream on kevyesti itseruskettava. Tällä kosteuttavalla voiteella saa kevyen ja luonnollisen näköisen rusketuksen, jota voi halutessaan syventää käyttämällä tuotetta useina päivinä peräkkäin. ACO SUN KISSED BODY on saman sarjan itseruskettavavoide vartalolle. Tässä on kaunis vaalea sävy, jota myös voi halutessaan syventää käyttämällä tuotetta usein. ACO SUN KISSED BODY toimii myös kosteusvoiteena vartalolle ja imeytyy nopeasti. Näissä itseruskettavissa ei ole aurinkosuojaa, joten sitä pitää muistaa lisätä näitä käytettäessä.




Päivittäin käytän yleensä SPF 30 voiteita, mutta jos tiedän oleskelevani auringossa hieman pidempään on oma suosikkini ACO SUN LOTION INTOLERANCE. Tässä aurinkosuojassa on SPF 50 eli erittäin korkea suoja. Voide on myös vedenkestävä, mutta toki sitä pitää lisätä, jos on paljon vedessä. Tuote sopii erityisesti aurinkoherkälle iholle ja itse suosittelen tätä myös vanhenevalle iholle. Näissä uusissa aurinkosuojatuotteissa on ihanaa se etteivät ne enää ole sellaisia kaiken alleen peittäviä tahmavoiteita kuin aikaisempina vuosina. ACO SUNin tuotteeta ovat myös kevyesti hajustettuja, näitä voi käyttää jos voimakkaat hajut ärsyttävät. 


Suojaatko ihoasi auringolta ? Aurinkoista keskiviikkoa !
Share:

4 kommenttia

  1. Mä rakastan aurinkoa, mutta en ole paljonkaan suorassa auringonvalossa, ihan lyhyita aikoja vaan, ja silloinkin yleensa hattu paassa. Ajoitan rantaretketkin aina iltapaivaan. Suomessa palamisen vaara on suurempi kun ilma ei ole niin kuuma niin ei tajua kuinka polttava aurinko on. Mulla on aurinkosuoja kaytossa ympari vuoden, ja kesaisin kerrostan kasvoille eri tuotteita (perus-aurinkosuoja, bb-voide jossa aurinkosuoja, puuteri jossa aurinkosuoja, ja viimeiseksi viimeistelysuihke jossa aurinkosuoja). Ja silti minulla on on auringon aiheuttamia laiskia kasvoissa :-( No ikaani ajatellen niita varmaan voisi olla enemmankin...olen ollut auringosta aina aika varovainen mutta noiden aurinkolaiskien takia viela entistakin fanaattisempi noiden suojien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kuulostaa sinun suojautumiskeinot, mutta tosiaan on se vaan kumma kuinka se aurinko tekee iholle vahinkoja vaikka kuinka suojautuisi. Kasvojen iho on niin herkkä, että paras keino olisi varmaan pysytellä varjossa kokonaan. Itsellänikin on selvästi auringon aiheuttamia vaurioita ja juuri eniten kasvoissa sekä yllättäen niskassa. Ei auta muu kuin yritää suojautua entistä tehokkaammin.

      Poista
  2. Vähän tulee auringossa maattua, ennen jaksoin, mutten enää, eikä se todellakaan ole terveellistäkään. Joskus olen itseruskettavia kokeillut, mutta siitäkin on aikaa. Tätä tuotetta saa kai apteekista ja Aco kuulostaisi muutenkin merkkinä hyvältä.

    Ihania kesäpäiviä sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ACOa saa tosiaan apteekista, suosittelen. Itse en enää jaksa maata auringossa, mutta kyllähän sitä auringolle altistuu muutenkin, kuten itselleni kävi terassi lounaalla ;)

      Kiitos samoin sinulle Sari <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig