torstai 30. tammikuuta 2020

KYMMENEN HASSUA KYSYMYSTÄ

muoti


Viime aikoina olen törmännyt useammassakin lukemassani blogissa tähän hassuun haasteeseen. Ensin törmäsin siihen Sarin seesteisen kaunissa My Sweet Home blogissa ja ensimmäiseen hassuun kysymykseen voisin vastata melkein samoin kuin hän. 

1. Imetkö hiuksiasi ?

No, en todellakaan. Mutta pyörittelen niitä kyllä sormieni ympäri, kun olen väsynyt tai stressaantunut. Nykyään tosin vähemmän kuin nuoruudessani. Ikä on tuonut tasapainoa elämään ja sehän on vain positiivista.

2. Petaatko pedin joka aamu ?

99 prosenttisesti kyllä. On kurjaa tulla kotiin, jos sänky on petaamatta. Se yksi prosentti tulee niistä aamuista, kun meinaan myöhästyä töistä. Luulen kyllä, että luku on pienempi, sillä myöhästyn nykyään töistä vain noin kaksi kertaa vuodessa. Yleensä seison pysäkillä liian aikaisin. 

3. Mikä on suosikki laulusi ? 

Ihan kauhean vaikea vastata, koska niitä on aika monta. Kuuntelen musiikkia fiiliksen mukaan, mutta harvoin suomalaista. Yksi suosikeistani on Lana del Rayn Blue Jeans. Varmaan siksi, kun tykkään farkuista ja valkoisista t-paidoista.





4. Mitä teet, kun istut yksin autossa ?

En istu yksin autossa, koska en autoile. Julkisissa en käytä puhelinta, enkä kuuntele musikkia, vaan istun ja ajattelen. On mukavaa olla hetki yksin omien ajatusten kanssa. Silloin kun minulla oli auto, kuuntelin musiikkia, usein omia lemppari kappaleita. Ja joskus yhtää ja samaa non stoppina. Toki joskus myös radiota.


5. Mikä keittiötarvike olisit ?

Kahvinkeitin varmasti. Se on meillä eniten käytetty keittiötarvike. Aamu alkaa kahvilla ja herättää lempeästi uuteen päivään, niin arkena kuin pyhänäkin. Vapaalla on ihana juoda kahvia rauhassa lempimukista ja lukea samalla päivän uutiset. 

6. Mikä eläin olisit ja miksi ? 

Kissa tietenkin. Olisi ihanaa viettää kissanpäiviä rakastavan ja hellän omistajan huolehtiessa kaikesta. Ei tarvitsisi mennä ulos märkään ja koleaan ilmaan, vaan saisi kerälle kääriintyneenä nukkua pehmeällä pedillä. Vatsansa saisi täyteen herkkuja tekemättä mitään. Niin ja välillä voisi hyppiä ikkulaudalle, rynnätä sohvan alle ja juosta matot rullalle. What a life !




7. Mitä teet, kun olet vihainen ?

Harvoin olen, koska en jaksa vihoitella. Saatan tuntea kiukkua, pettymystä tai olla harmistunut, mutta näitäkin tosi harvoin. Nuorempana saatoin olla tosi tempperamenttinen, mutta tässäkin ikä on tehnyt tehtävänsä. En viitsi enää riidellä tai vihastua. Enkä edes mököttää. Ehkä on myös niin, että kun on aidosti onnellinen ja tasapainossa itsensä kanssa, ei tunne vihaa. 

8. Mitä toivot tällä hetkellä eniten itsellesi ?

Toivon, että elämä jatkuisi näin. Tyytyväisenä omaan elämään ja arkeen. Omassa elämässä on kaikki hyvin juuri nyt, sillä tavalla ihan tavallisesti. Ei mitään suurta ja ihmeellistä onnea, vain tavallista arkea.

9. Millainen olet humalassa ?

Oikeesti en muista, siitä on niin kauan kun olen ollut humalassa. Ehkä hieman puheliaampi kuin tavallisesti. Minusta on mukavaa juoda lasillinen viiniä hyvässä seurassa , mutta ei enempää. Eihän sitä edes nykysin jaksa valvoa kovin kauan. 




10. Käytätkö hajuvesiä ?

Tosi harvoin nykyään. Töissä en koskaan ja vapaallakin yhe harvemmin. Tykkään kyllä tuoksuista, mutta hennoista ja herkistä. Saan itse päänsärkyä voimakkaista tuoksuista, joskus jopa oksettavan olon. 


Yllättikö joku vastaus ? Rentoa loppuviikkoa !


Share:

4 kommenttia

  1. Tämä on kyllä hauska kysymyspatteristo - ja kivoja vastauksia näihin kysymyksiin olen lukenut muutamastakin blogista.
    Ja - kyllä, kissa kehrää täälläkin;)
    Kivaa loppuviikkoa, Sara <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkistävän erilainen ;)

      Aurinkoista viikkoa Lady <3

      Poista
  2. Vastaus kysymykseen nro 8 on ihana. Mä olen niin kyllästynyt siihen jatkuvaan paatokseen että pitää olla tavoitteita ja unelmia ja panna itsensä jatkuvasti likoon että saavuttaisi aina uudet ja uudet unelmat. Kauhea oravanpyörä. Mun mielestä on upeaa että on löytänyt tasapainon ja saavuttanut elämäntilanteen josta nauttii ja haluaa säilyttää status quon. Ihan sama mulla! Oikein toivon että saisin nauttia tästä tilanteesta mahdollisimman pitkään. En haaveile uudesta työpaikasta, kodista tai oikeastaan mistään, vaan nautin elämästäni juuri sellaisena kuin se on juuri nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen miettinyt tätä tavoite ja unelma juttua aika lailla, nyt on todella sellaien aika, että tuntuu olevan melkein pakollista asettaa niitä tavoitteita ym. itselleen koko ajan. Musta kyllä välillä voi ihan vaan nauttia siitä mitä on elämässä saavuttanut ja keskittyä tavalliseen arkeen. Voi toki olla, että omalla iällä on tähän vaikutusta ;)

      Ihana kuulla, että sinulla on samansuuntaisia ajatuksia :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig