lauantai 14. joulukuuta 2019

KUVIA PUHELIMESTANI

helsinki



Tässä kuussa olen ehtinyt jo napsimaan puhelimella enemmän kuvia kuin useimpina aiempina kuukausina. Syynä on vramaan se, että käytän kuvia nykyisin muistikirjan asemasta. Otan siis kuvan jostain jutusta, jonka haluan painaa mieleen. Toki niitä muitakin kuvia tulee otettua, sellaisia omasta mielestä kauniita tai muuten kivoja kuvauskohteita.  Tuo ylin kuva Annalasta edustaa juuri sellaista kaunista hetkeä, jonka tunnelman olen halunnut vangita muistiin. Kevyt lumi iltapäivän vähässä valossa ja kaunis vanha rakennus. Sitten on kuva kissapojasta, koska hän nyt vaan on suloinen.




Tämä kuva on minusta hauska ja napattu yhdessä blogitilaisuudessa, jossa oli myös valokuvanäyttely. Harmikseni en tietenkään muista kenen. Ehkä näihin kuvallisiin muistiinpanoihin olisi syytä liittää jotenkin teksitä ? 





Arabian Iittalan myymälästä napattu kuva joulukattauksesta siellä käydessäni. Minusta nuo kuusenoksat Aallon maljakossa ovat kauniit ja saatan käyttää ideaa jouluna. Peiliselfie tuon päivän asusta. Tykkäsin asusta hurjasti ja se on takin kanssa nähtykin jo täällä blogissa. Huomatkaa tuo harmaa Samujin villatakki, joka on nyt niin trendikästä mummomallia. No, se on miunulla ollut jo muutamia vuosia ja sopii kivasti myös hameen tai mekon kanssa. 





Kissapojan uusi tähystyspaikka eli hattuhylly. Istuu siis tosiaan hyllyllä olevassa pipokorissa ja tarkkailee siellä piilossa maailmaa ( meitä ).  Sitten viimeinen kuva, jossa osuvasti joulukukkia, joita ei meillä kissapojasta johtuen nähdä tänä jouluna. Mutta ei se haittaa, hankin sitten Aalto maljakkoon niitä kuusen oksia. 

Lempeää lauantaita !
Share:

2 kommenttia

  1. Puhelimella tulee kuvattua nykyään paljon enemmän kuin kameralla, mikä johtuu yksinkertaisesti sen uskomattoman hyvästä kamerasta - tai kameroista. Kauniita kuvia on sinullakin! Tuo Annalan kartano on niin kaunis, eleetön ja upea mustavalkoisena kuvana.
    Laiton muuten tänään oksia Aalto-maljakkoon :)
    Mukavaa joulunalusaikaa Sara <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja niitä on helpompi ja nopeampi muokata kuin kameran kuvia :)
      Meille varmaan myös jouluna tulee Aalto maljakkoon vain oksia, kisun takia jätän joulukukat kauppaan ;)

      Kiitos samoin sinulle Maarit <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig