Tänään olin vapaalla ja aamu alkoikin mukavasti Messukeskuksessa Verkkokaupan Älykodissa, jossa saimme myös itse kokata aamiaista. Tunnustan kyllä heti etten tehnyt mitään vaan tyydyin nauttimaan Hans Välimäen valmistamista herkuista. Tilaisuuden jälkeen kiertelin vielä hetken katselemassa Habitaren tämän vuoden tarjontaa. Instan @sarasblogi storiesin puolella voi käydä kurkkaamassa miltä Älykoti ja aamiainen näyttivät.
Muuten arki kulkee tasaista rataansa, vähän liiankin, sillä työ on nyt vienyt niin paljon aikaani etten ole oikein ehtinyt tänne blogin puolelle. Syyskuun alussa vielä kuvittelin, että tässä kuussa tulisi paljon postauksia, sillä onhan syksy inspiroivaa aikaa. Vaan nyt ollaan jo puolivälissä kuukautta ja postauksia on vain muutama. Asujakaan en ole ehtinyt kuvata juuri lainkaan, vaikka tietysti joka päivä ole pukeutunut, tosin aika monena aamuna päälle on valikoitunut mustaa.
Onneksi vielä on voinut käyttää t-paitoja ja paitapuseroita kevyiden takkien alla. Kuvien vaaleansininen Elloksen paitapusero on ihanan romanttinen, siinä on puhvihihat, rypytetyt hihansuut sekä niskaan solmittava rusetti. Sitä olen käyttänyt mustien housujen ja vaaleansinisten avokaiden kanssa. Pirteyttä päiviin olen hakenut Lumenen punaisesta huulikiillosta.
Kuvissa näkyy myös itseäni juuri nyt inspiroiva juttu eli metallirannekkeinen kello ja kultaiset rannektjut, joita on voi taas pukea runsaammin. Minimalistinen tyyli näyttää nyt muutekin olevan väistymässä.
Mikä sinua inspiroi juuri nyt ? Rentoa viikonloppua !
Ihana kello ja rannekoru yhdistelmä.
VastaaPoistaTäytyy tunnustaa, etten ole kartoilla vaatejutuista nyt yhtään, aika on mennyt kaikkeen muuhun, mutta mustia vaatteita tykkään kyllä pidellä.
Rentoa viikonloppua <3
Mullakin on aika kortilla just nyt, joten muoti on jäänyt vain inspiroitumisen tasolle ;) Mustalla on täällkin menty useina päivinä.
PoistaKivaa viikkoa !