lauantai 31. elokuuta 2019

MINUN KESÄNI 2019



Marjan blogista bongasin tämän kivan Minun kesäni 2019 listauksen. Ja näin kesän viimeisenä päivänä onkin mukava palata kesän tunnelmiin ja tapahtumiin. Harmikseni huomasin tätä postausta tehdessä, että kuvaamista on tänä kesänä tullut harrastettua ihan liian vähän. Yksi syy on tietysti se ettei itselläni ole pikku kameraa ja ison järkkärin raahaaminen mukana ei aina ole niin kivaa. Uuden puhelimenkin sain hommattua vasta kesän lopussa, joten silläkään ei tullut kuvia napsittua nyt loppu kesää lukuunottamatta. 




Kesän 2019 mieleenpainuvin päivämäärä ?

Mitään erityistä päivämäärää ei kesältä jäänyt mieleen, mutta paras päivä oli ensimmäinen lomapäivä. Sitä oli odotettu pitkään ja hartaasti. Edellisenä kesänä minulla oli lomaa aivan liian vähän ja siitä syystä reilun neljän viikon loma tänä vuonna tuntui upealta. Viimeiset viikot ennen lomaa olivat raskaita ja loma tuli todella tarpeeseen. 


Kesän 2019 paras grillisafka ?

Tähän on todella helppo vastata, koska en harrasta grillausta. Kesällä tulikin syötyä grilliruokaa tasan yhden kerran ja se oli juhannuksena. Ihan perinteisesti makkaraa, salaattia, juustoja, tuoretta leipää ja jälkkäriksi vadelmia, mutakakkua ja jätskiä. Oli hyvää ja seura mukavaa.


Kesän 2019 kaunein auringonlasku ? 

Nolo tunnustaa, mutta useimiten olin kotona auringonlaskun aikaan. Meillä kyllä sekä minun makuuhuoneestani että olohuoneesta näkee auringonlaskun ja muutaman kerran ihailin auringonlaskua parvekkeelta. Riian matkalla näin myös kauniin auringolaskun Väinäjoen rannalla. Olisiko se sitten se kesän kaunein.




Kesän 2019 huikein roadtrip ?

Kesän huikein ja samalla ainoa roadtrip oli matka kuopuksen kanssa Riikaan. Matkan teimme laivalla ja bussilla. Itse matkustaminen tällä tavoin oli hauskaa ja varmasti tulevaisuudessakin matkustan ainakin joskus maata pitkin. Itse Riika oli kaunis ja vierailemisen arvoinen kohde. Kaikin puolin onnistunut reissu. 

Kesän 2019 unohtumattomin uintireissu ? 

Tänä kesänä kävin tasan kerran uimassa. En erityisemmin rakasta uimista, mutta kesän kuumimpana päivänä kävimme vanhemman tyttären kanssa rannalla ja samalla pulahdin uimaan. Helteestä huolimatta merivesi tuntui hieman kylmältä enkä voi sanoa erityisemmin nauttineeni uimisesta, vaikka se toki oli virkistävää. 

Kesän hymyilyttävin hetki ?

Ehdottomasti jokainen aurinkoinen päivä. Olen aina hyvällä tuulella kun aurinko paistaa ja parhaita hetkiä ovat ne kun aamulla herää auringonpaisteeseen. Ja jos vielä sattuu olemaan vapaapäivä tai lomapäivä, ei sitä tunnetta voi oikein kuvaillakkaan. 




Kesän 2019 itkettävin pettymys ?

Onneksi sellaista ei ollut, en muista itkeneeni kesällä kertaakaan. Kesä sujui tasaisen onnellisesti. Ja hyvä niin. 

Kesän 2019 kaunein kesäkaupunki ?

Tähän on helppo vastata, sillä se on tietysti Helsinki. Minusta Helsinki on maailman paras ja kaunein kesäkaupunki. Helsingissä on helppo viettää kesää, on meri ja rannat, katukahviloita ja puistoja,  museoita ja nähtävyyksiä sekä erilaisia tapahtumia moneen makuun Lisäksi Helsingissä on mahdollisuus viettää aikaa myös luonnossa ja se on harvinaista maailman  kaupungeissa. 




Kesän 2019 iloisin kohtaaminen ?

Iloisia kohtaamisia oli monia, oikestaan jokainen hetki lasten ja perheen kanssa tänä kesänä. Erityisen iloisa kohtaamiset olivat töiden jälkeen meidän kisun kanssa. Kissapoika on aina onnellinen ja iloinen kun tulemme kotiin, tulee eteiseen vastaan ja puskee jalkoihin. 

Kesän 2019 henkeäsalpaavin luontohetki ?

Lomalla kävin retkellä Lammassaaressa ja siellä riitti ihasteltavaa. Katselin luonnokukkia, merta ja lampaitakin tuli nähtyä. Kesän aikana olen myös ihastellut monin paikoin kaupungissa upeita kukkaistutuksia ja nauttinut puistojan rauhasta. Myös Riian matkalla riitti ihasteltavaa juurikin vehreissä puistoissa. 

Kesä 2019 yhdellä sanalla ? 

Onnellinen. Ja lisäksi todella mukava sekä rentouttava. Tästä on hyvä suunnata syksyyn. 




Millainen oli sinun kesäsi 2019 ? 
Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig