Tämän päivän aurinkoinen ja lämmin päivä inspiroi kurkistamaan viime kevään asuja. Toukokuuhan oli hurjan lämmin ja yllä oleva kuva on äitienpäivänä otettu. Muistan asun olleen tukahduttavan kuuma ja takki olikin yllä vain kuvissa. Huhtikuu taisi myös olla lämmin, ainakin jos katsoo viime vuodelta otettuja asukuvia.
Viime vuonna ylleni eksyi entistä enemmän vaaleita värejä, mutta myös tummia ja kokomustia asuja löytyi bloginkin puolelta. Tänä keväänä olen pukeutunut viileistä ilmoista huolimatta ehkä vieläkin enemmän vaaleisiin väreihin. Olen ihastunut myös hiekan ja beigen eri sävyihin. Haaveissa onkin pukea valkoien mekko hiekan värisen kesätrenssini kanssa.
Minua inspiroivat juuri nyt myös kukkakuosit, kuten, sekä housujen ja pitkien paitojen/ mekkojen yhdistelmä, kuten viime keväänäkin. Väreistä olen edelleen ihastunut vaaleanpunaiseen ja -siniseen sekä hieman yllätäen punaiseen. Tosin punaista ehkä vain pieninä annoksina. Sen sijaan murretut ruskeat sävyt jätän välistä, ainakin vielä, vaikka ne nyt niin muodikkaita ovatkin.
Nahkatakkia en ole vielä tänä keväänä käyttänyt laisinkaan. Aamuisin on vielä niin kovin kylmä, että päälleni on aina eksynyt joku hieman lämpöisempi takki. Nahkatakki ja neule yhdistelmä voisi tietysti olla ratkaisu.
Hassua miten sitä tulee laiskaksi ja mukavuudenhaluiseksi kun ikää tulee lisää. Huomaatteko, että kaikissa viime kevään kuvissa on mukavat kengät ? Olisi ihana käyttää enemmän korkoja, mutta usein kävelen niin paljon päivän mittaan, etten yksinkertaisesti viitsi. Jos joskus tarvitsen korkoja, otan kengät kassissa mukaan ja vaihdan ne jalkaan vasta kun on pakko.
Tressikään ei ole tänä keväänä vielä ehtinyt päälle. Minulla on tuon kuvassa olevan pellavatrenssin lisäksi toinen vuoreton trenssi sekä vaalea kitin värinnen tressi, jossa on vuori ja hieman sadettakin pitävä pinta. Sitä voisi varmasti kohta pian käyttää, ainakin jos pukee alle neuleen.
Odotan myös kovasti, että pääsen käyttämään kesäisiä housupukujani. Viime kesältä kaapissa roikkuu kuvan sinivalko raidallinen sekä vaaleanpunainen. Tämän kevään uusi juttu on KappAhlin vaalean hiekan värinen safarityylinen housupuku, joka jo ehti täällä blogissa vilahtamaan. Housupuvut on helppo ratkaisu kiireessä ja sen voi pukea rennosti myös tennareiden kanssa.
Viimeinen kuva onkin jo melkein kesän kynnykseltä tuomen kukkiessa napattu ja yllä on viime kesän lempimekko. Voi, että kun tulisi lämmin loppukevät ja kesä. Haaveilen jo kepeistä kesämekoista, paljaista nilkoista, puisto piknikeistä ja kesäisistä päivistä uimarannalla. Millaisia kesähaaveita teillä on ? Entä millaiset trendit ja värit teitä inspiroivat juuri nyt ? Tunnelmallista tiistai-iltaa kaikille !
Olipas kiva katsaus ja hyvä valikoima eri tyyppisiä kevään asuja. Omalla kohdalla se suurin kevään inspiraatio tuntuu olevan vaaleat värit, etenkin vaaleanpunainen on vetänyt paljon puoleensa ja muutama juttu on siinä värissä tulllut hankittuakin jo - lisää on tulossa kun kirpparilla vastaan tulivat.
VastaaPoistaOlen muuten huomannut saman korkojen kanssa. Kävelen sen verran enemmän nykyisin että en halua kävellä korkojen kanssa pidempiä matkoja enää. Niinpä tossut, loaferit ja baltsut ovat täälläkin tulleet jäädäkseen.
Mäkin olen vaalista väreistä nyt innostunut ihan uudella tavalla :) Korot on hankalat, jos tulee paljon kävelyä ja kadutkaan ei aina ole sopivia koroille ;)
PoistaNuo sinun vaatteesi ovat sellaisia, että huolisin ne kaikki vaatekaappiini. Itselläni on meneillään se ikuisesti kestävä vaatteiden karsintavaihe ja uusia ei ole lupa ostaa ennen kuin vanhaa on lähtenyt kunnolla kiertoon. Onneksi ehdin muutaman kukkamekon hankkia ennen näitä karsintatalkoita;)
VastaaPoistaRiemullista pääsiäista, Sara <3
Kiitos jälleen kerran kivasta kommentistasi <3 Suloista sunnuntaita !
Poista