maanantai 1. huhtikuuta 2019

MUSTA HYLLY

sisustus

sisustus


Uuden kodin eteiseen hankin pitkään haaveilemani mustan hyllykön Ikeasta. Olen vähän laiska lähtemään ostoksille kauas, kun autoa ei ole omassa käytössä. Ikean sivuja selatessa tajusin, että sieltähän voi ostaa ja tilata myös suoraan kotiin. Joten niin naputtelin hyllykön ostoskoriin ja nyt se on meidän eteisessä. 


sisustus

ikea


Hylly on osottautunut hyväksi hankinnaksi, sillä sen päälle on kiva laskea laukku, aurinkolasit ja avaimet. Ja meidän kissakin viihtyy hyllykössä, sieltä on mukava tarkkailla meitä. Nyt hyllyssä on laatikossa kaikki aurinkolasini, Porter-lehtiä ja tietysti tuo nettimodeemi. Tykkään pitää itselleni tärkeitä tavaroita esillä ja tähän niitä mahtuu kivasti.


viherkasvit

sisustus


Eteiseen täytyy vielä hankkia matto / mattoja ja ehkä peilikin. Hyllyn yläpuolella on nyt kaksi vanhaa kehystettyä kuvaa jaajattelin koota kuvia seinälle enemmänkin. Paljon muutakin hankintoja on uuteen kotiin tehtävä, mutta hiljalleen, ettei tule virhehankintoja. Seuraavaksi laitan parveketta kesäkuntoon, siinne tarvitaan kukkia ja uusi aurinkovarjo sekä matto ja uusia tyynyjä. Sisustaminen on oikeastaan aika hauskaa. Onko teillä nyt juuri sisustusprojekteja meneillään ? Mukavaa maanantai-iltaa !


Share:

2 kommenttia

  1. Tuo taitaa olla Vitsjö hyllykkö, joita meiltäkin löytyy muutama.Ihana on mustanakin ja tuohon on tosiaan kiva laitella kaikenlaista, hauskaa, että kissakin siinä viihtyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Pitkään arvoin valkoisen ja mustan välillä, mutta musta sopii meille paremmin. Kisu kyllä löytää aina hauskoja paikkoja ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig