keskiviikko 13. helmikuuta 2019

TUNNELMIA MEREN RANNALTA

helsinki

helsinki


Hassua miten ihanaa on kuvata talvea ja lumista kaupunkia, vaikken viihdy kylmässä yhtään. Usein napsin kuvia kaupungilta ihan ohimennen ja koneella sitten tutukin kuvia tarkemmin. Tämän postauksen kuvat on otettu kävellessä kipakassa, joskin aurinkoisessa pakkasessa Allas Sea Poolilta viime viikolla.


photography


Kuvien oton jälkeen on satanut vettä ja ollut suojasäätä, joten maisema on nyt varmasti jo ihan eri näköinen. Kesällä en muuten innostu kuvaamisesta yhtään näin paljon. Ehkä siksi, että vihreä on minulle outo väri tai siis en erityisemmin pidä siitä. Ja vihreyttähän kesällä Suomessa riittää. Värit on muutenkin jännä juttu, on ne värit joista pitää ja sitten ne joita ei oikein voi sietää. Silti sitä huomaa välillä yllättäväns itsensä ihastumalla johonkin väriin, joka on kuulunut niihin ei pidettyihin.


finland

photography


Vihreästä puheenollen olen ihastellut viime aikoina yhtä vihreää mekkoa, samaa mekkoa on myös mustana ja jotenkin tuo mekko näyttää paljon kivemmalta juuri vihreänä. Ehkä kuitenkin sanon sille ei, sillä saattaisin myöhemmin katua ostosta. Kaikista turhimpia ovatkin juuri sellaiset ostokset, jotka tyydyttävät hetken tarpeen, mutta joista ei ole vaatekaapin klassikoiksi. Ja mistään ei ole niin hankala päästä eroon kuin hetken hullutuksesta.


photography

helsinki


Tänään muuten Helsingissä on taas pyryttänyt ja maisema on jälleen kauniin talvinen. Täytyy tunnustaa, että vähitellen alan kyllästymään talvitamineisiin ja joka päiväisiin villapaita-asuihin. Villapaidassa on kyllä kotoisan mukavaa, mutta olisi vaihteeksi kiva pukeutua pelkkään paitapuseroon. Sitä saamme vielä odotella pitkään luulisin. Turhauttaako teitä jo talvipukeutuminen ? Kivaa keskiviikkoa kaikille !


Share:

6 kommenttia

  1. Kauniita kuvia ja niin on talvista sielläkin. Kesällä tulikin liikuskeltua samoissa maisemissa ja käytyä Suomenlinnassakin. Talvella en ole muuten koskaan Helsingissä käynytkään.
    Meillä täällä vielä niin kylmää, että talvipukeutua täytyy kunnolla. Haaveilen jo kuitenkin keväästä ja hankin uuden kevättakin valmiiksi.

    Kivoja ja toivottavasti myös aurinkoisia loppuviikon päiviä sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä täälläkin on nyt lunta ja talvea riittänyt, saa nähdä kuinka pitkään. Ja kannattaa tulla tänne myös talvella, varsinkin tänä vuonna on ollut hurjan kaunista.

      Uusi kevättakki kuulostaa kivalta ja pian sille tulee käyttöä.

      Kiitos samoin sinulle Sari <3

      Poista
  2. Kauniit kuvat ! Ihanaa ystävänpäivää <3

    -Katja

    VastaaPoista
  3. Talvipukeutuminen kyllästyttää jo täysin. Tulisipa jo kevät, vihreys! ja kevyt pukeutuminen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig