maanantai 18. kesäkuuta 2018

NANSON SYKSY 18

muoti

fashion

muoti


Kesää on vielä pitkälti jäljellä, mutta kurkistetaan taas vaihteeksi tulevaan syksyyn. Muutama viikko sitten käväisin Nanson showroomilla kuulemassa ja katsomassa mitä Nansolla on syksyksi tarjota. Nanso on tunnettu trikoo vaatteistaan ja voimakkaista printeistään, mutta viime vuosina alkanut uudistus on tuonut mallistoihin myös yksivärisiä vaatteita. Nykyisin Nansolta löytyy niin neuleet kuin farkutkin ja tämän syksyn uutuutena mallistoon on tulossa pari aivan ihanaa takkia.


nanson suunnittelija

takit

muoti

värikäs syysmuoti


Mustan ja valkoisen lisäksi Nanson syksyyn kuuluu myös harmaa, vihreä ja vaaleanpunainen. Myös sinistä oli mukana osassa printeistä. Syksyn mallistossa on tosiaan tuttuun tapaan pehmeitä neuleita, keveitä paitapuseroita ja sitten ne ihanat takit, syksyllä kauppoihin tosiaan tulee villakangastakki vihreänä ja mustana sekä hauska trenssi, jonka materiaali on vähän maiharimainen. Nansolta löytyy myös aina mekkoja, joko printillä tai ilman. Syksyn mallistothan alkavat tulla kauppoihin jo heinäkuun lopussa, joten loppukesästä on melkeimpä paras aika tehdä hankintoja tulevaan kauteen.


pressi

muoti


Nanson pääsunnittelija Noora Niinikoski kertoi meille pressitilaisuudessa kuinka mallistot syntyvät, kaikki alkaa väreistä ja printeistä. Pressissä virisi myös mielenkiintoinen keskustelu suomalaisesta muodista, tulevaisuudesta ja menneisyydestä. Valitettavasti meillä ei enää ole kovin paljon tekstiili- ja vaatetusalan yrityksiä Suomessa. No, onneksi on kuitenkin muutamia ja Nanso on yksi niistä tyylikkäällä mallistollaan. Shoppailetko suomalaista muotia? Mukavaa maanantaita !


Share:

4 kommenttia

  1. Ihastuttavia malleja ja miellyttäviä värejä! Olipa kiva kurkata Nanson syksyyn, kiitoksia tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit ja mallit ovat kyllä kauniit, itse ihastuin tietenkin tuohon vaaleanpunaiseen ;) Kiva, kun pidit postauksesta :)

      Poista
  2. Mielelläni suosin suomalaista. Joko nämä syksyn ihanuudet ovat kaupoissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, mutta paljon itselleni mieleisiä suomalaisia brändejä ei enää ole, onneksi Nanso kuitenkin tekee kivija vaatteita. Muistaakseni ensimmäiset tulevat heinäkuussa kauppoihin.

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig