sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

SUOMINAISET MAAILMALLA

otavamedia


Naistenpäivän iltana olin kirjajulkkareissa Balmuirin myymälässä, jossa julkistettiin Eeva Sallinen-Simardin ja Essi Kivitien kirjoittama Suominaiset maailmalla teos. Eeva on asunut Yhdysvalloissa yli 15 vuotta ja toimii World Relief-järjestön hallintopäällikkönä, Essi on matkustellut paljon ympäri maailmaa ja tekee töitä media- ja musiikkialalla, tällä hetkellä Musiikki & Media- tapahtuman toimitusjohtajana. 


otavamedia


* Melkein kaksikymmentä tuhatta suomalaista lähtee vuosittain asumaan ulkomaille joko pysyvästi tai väliaikaisesti. Siirtolaisinstituutin arvioiden mukaan Suomessa syntyneitä asuu mailmalla noin 300 000, ja jos lasketaaan mukaan toinen tai kolmas sukupolvi, ulkosuomalaisia on noin 1,3 miljoonaa. Suosituimmat kohteet ovat 2000-luvulla olleet Ruotsi, Iso-Britannia, Yhdysvallat ja monet läntisen Euroopan maat. Jos ennen 2000-lukua suurin osa maastamuuttajista oli ei-korkeakoulutettuja miehiä, nykyään yli 50 % heistä on naisia. Suurin ikäluokka lähtijöistä on 24-34-vuotiaat * E.Sallinen-Simard ja E.Kivitie


otavamedia


Eeva ja Essi ovat vuosien aikana käyneet keskusteluja maailmalle lähdön syistä, millaista arki kulissien takana on, onko elämä erilaista ulkomailla ja miten menestyä vieraassa kulttuurissa.  Näistä keskusteluista syntyi ajatus kirjasta. Suominaiset maailmalla kirjaa varten he ovat haastatelleet suomalaisia ulkomailla asuvia naisia ja kirjassa viisitoista maailmalle lähtenyttä suomalaista naista kertoo tarinansa. 


otavamedia


Itseäni kirja kiinnosti tietenkin senkin takia, että olen asunut useita vuosia ulkomailla ja on mielenkiintoista kuulla miten muut naiset ovat sen kokeneet sekä minkälaisia tarinoita heillä on kerrottavanaan.

Suominaiset maailmalla kirjassa  parasta on laaja kirjo eri-ikäisiä ja erilaisissa tehtävissä toimivia naisia. Jokainen nainen myös kertoo oman asuinpaikkansa lempipaikat, nämä vinkit ovat hyviä myös turisteina paikkakunnilla vieraileville. 

Oli mielenkiintoista lukea Mia Ahlstromin tarina Ikean operatiivisena maajohtajana Philadelphista, samoin luin innolla kuvataiteilia Mari Rantasen kokemuksia New Yorkista ja Tukholmasta. Yk:n hätäapukoordinaatorina toimivan Jutta Hinkkasen tarina Addis Abeban ja Ammanin kautta New Yorkin oli myös mielenkiintoinen samoin kuin Europarlametikko Henna Virkkusen kokemukset Brysselistä.

Kokonaisuutena kirjassa oli siis monipuolisesti eri-ikäisten ja erilaisissa tehtävissä toimivia naisia. Myös syyt lähtöön olivat hyvin erilaisia. Osa on kiertänyt maailmalla lapsuudesta lähtien, osa mennyt opiskelemaan ja osa lähtenyt oman tai miehen työn vuoksi.

Pienenä miinuksena voisi pitää sitä, että kirjan viidestätoista naisesta peräti yksitoista asuu tai on asunut Yhdysvalloissa. Ruotissa asuvia on kirjassa kaksi, yksi asuu Iso-Britanniassa, yksi Hollannissa, yksi Dubaissa ja yksi Brysselissä. Muutamalla tarinansa kertovista on kokemusta useammasta maasta. 

Olisinkin kaivannut kirjaan laajemmin eri puolilla maailmaa asuvien naisten tarinoita. Nyt Eurooppa oli aika huonosti edustettuna, Aasiassa, Etelä-Amerikassa, Afrikassa tai Australissa asuvia ei ollut mukana lainkaan. Toisaalta ehkä moni kuitenkin juuri haaveilee lähtevänsä Yhdysvaltoihin ?  

Olisi kiva kuulla teidän mietteitä; oletko joskus asunut ulkomailla tai haaveiletko ulkomaille muuttamisesta ? Minne ja miksi voisit lähteä ? Tai miksi et missään tapauksessa haluaisia muutta pois Suomesta ? Suloista sunnuntaita !


PS. Vielä hetii tämän päivän aikana osallistua Paul's Boutiquen laukku arvontaan


Share:

6 kommenttia

  1. Varmasti mielenkiintoinen kirja! En tiennytkään, että niinkin monet suomalais naiset oleilevat ulkomailla?

    Meillä on lunta satanut taas lisää, missähän kevät lienee? :)

    Rentoa sunnuntaita Sara <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja oli kyllä lukemisen arvoinen, luin sen eilen kokonaan läpi :)

      Maailmalla on tosi paljon suomalaisia ja heitä kohtaa mitä kummallisimmissa paikoissa ;)

      Kiitos samoin Sari <3

      Poista
  2. Tämä kuulostaa todella mielenkiintoiselta kirjalta ja haluaisin ehdottomasti saada sen käsiini ja luettua jossain vaiheessa :) Nyt on tullut jo 10 vuotta asuttua ulkomailla, Briteissä, Kanadassa, Brysselissä ja nyt on taas asettunut Britteihin. Olisikin siis mielenkiintoista lukea muiden suomalaisnaisten tarinoita ulkomailla asumisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, on mielenkiintoista lukea muiden kokemuksia ja verrata niitä omiin.

      Olet ollut pitkään maailmalla, varmasti olet nähnyt ja kokenut paljon :)

      Poista
  3. Kiitos kun toit tuon kirjan esille, en ollut siita aiemmin kuullut. Ulkomailla asumisen kokemuksia taitaa olla yhta monta kuin kokijoitakin, mutta yritan saada kirjan kasiini. Taalla lukija, joka on ollut USA:ssa jo kohta 23 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidit postauksestani. Kirjahan on tosiaan juuri julkaistu, joten ei ihme ettet ole siitä kuullut :) On ehdottomasti lukemisen arvoinen.

      Kyllä, ja mielestäni kaikkien kokemusket ovat yhtä mielenkiintoisia ja arvokaita.

      Mukavaa viikkoa sinne meren taakse !

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig