sunnuntai 17. joulukuuta 2017

PRETTY IN PINK






Blogi näyttää muuttuneen aika jouluiseksi, vaikken ole varsinaisesti mikään joulu fani. Postauksen jouluisista ja aivan ihanaista kukista huolimatta tarkoitus on esitellä teille tuo Mos Moshilta saamani kevät malliston Sophia kashmirneule, joka löytyy jo Dotsin valikoimista. 

Vaaleanpunaisesta väristää huolimatta tai ehkä juuri siksi se on täydellinen jouluneule. Juttelin aiemmin kuinka meidän joulun värit ovat tänä vuonna vihreä ja valkoinen, mutta koska olen innostunut nyt (jostain kumman syystä ) vaaleanpunaisesta, tulee sitäkin meidän joulukotiin. Vähän niinkuin kesä keskellä joulua. Tunne vain vahvistui tämän päivän kuvauspaikassa Talvipuutarhassa, jossa oli valkoisten kukkien lisksi paljon vaaleanpunaisia hyasitteja ja joulutähtiä.







Mos Moshin Sophia neule on 100 % kashmiria; ihanan pehmeä, kevyt ja lämmin. Neuletta saa myös harmaana ja mustana, mutta oma suosikkini on tämä suloinen vaaleanpunainen näin talvenkin keskellä. Keväällä neule näyttä raikkaalta sinisten farkkujen ja  valkoisten tennareiden kanssa. Itse olen jo ihan innoissani ensi kevään muodista, niin paljon ihania juttuja on tulossa kauppoihin.

No,ennen sitä kuitenkin vieteään joulua ja talveakin on vielä pitkälti jäljellä. Parasta on kuitenkin se, että ihan pain päivät alkavat taas pidentyä ja saamme lisää valoa ja toivottavsti aurinkoisia talvipäiviä hankineen. Ihanaa joulun odotusta ja muistakaa ottaa rennosti !


Cashmere knit Mos Mosh * // jeans Acne Studios // leather ankle boots Zara 


* Saatu blogin kautta


Share:

6 kommenttia

  1. Ihana neule <3

    Mukavaa joulun odotusta Sara !

    -Katja

    VastaaPoista
  2. Sulle sopii pastellit paremmin kuin kellekään tuntemalleni. Ihanaa, että saadaan kohta lomapäiviä, tulee tarpeeseen ja on parasta joulussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mustan voisi hyvin vaihtaa vaaleampaan useammin :)

      Voi loma jouluna on niin ihanaa, sitä odotellessa, jos vielä jaksais yhden viikon.

      Poista
  3. Kaunis neule ja ihana kuvauspaikka. Hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kuvaus oli haastavaa, kun oli niin paljon ihmisiä, mutta oli muitakin kuvaajia paikalla ;)

      Kiitos samoin sinulle !

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig