sunnuntai 22. lokakuuta 2017

S U N D A Y



Sunnuntai 

Tänään sunnuntaina aion levätä viime viikon kiireistä ja valmistautua vielä kiireisempään ensi viikkoon. Ensi viikolle on tosiaan kertynyt kaikeinlaisia juttuja, uusia työkuvioita, pressejä ja vielä vanhempainiltaakin. Onneksi tarvitsee enää käydä kuopuksen vanhempainilloissa, muistelen kauhulla niitä aikoja kun kävin monissa vanhempainilloissa usein sekä syksyn että kevään aikana. Ja miten kummassa ne aina sattuivatkin olemaan silloin kun oli muutenkin kiirettä tai syysflunssa oli juuri tuloillaan ? 


Pipo

Kun pakkasta on jopa täällä etelässä ( ainakin yöllä ) on aika kaivaa pipot esiin. Itselläni on pipoja kaiken värisiä ja useista materiaaleista. Yleensä vedän pipon päähän jo silloin kun muut kulkevat vielä avopäin, en vaan kestä kylmää pään aluella yhtään. Täksi talveksi hankin pitkän harkinnan jälkeen uuden pipon ja se on Samujin musta meleerattu mohairpipo. Samujin pipothan menevät yleensä saman tien kun tulevat myyntiin ja siksi kävin niitä monta kertaa kyselemässä ( vaikka olin myös pipojen saapumisen postituslistalla ) ja sain kuin kuin sainkin piponi. Samujin omassa nettikaupassa näkyi vielä olevan muutamaa väriä jäljellä.


Silmänympärysvoide

Käytän silmänympärysvoiteita ympäri vuoden, mutte erityisesti vuoden pimeimpään aikaa koen sen todella tarpeelliseksi. Uusin ihastukseni on Mádaran Smart anti-fatique eye cream, joka tehoaa erityisesti pieniin ryppyihin, tummiin silmänympäryksiin ja väsyneeseen ilmeeseen. Täydellinen talveen. Tehokkuuden lisäksi tässä on pari muutakin asiaa joista tykkään; voide tuoksuu tosi hyvälle ja pakkaus on todella tyylikäs. Niin ja tämäkin tuote on luonnonkosmetiikkaa.


Tuoksukynttilä

Nyt juuri on ihan oikea aika sytyttää kynttilät. Illat ovat jo pimeitä ja kun ulkona sataa ja tuuli vinkuu nurkissa, mikä voisi olla ihanempaa kuin juoda teetä kynntilänvalossa villasukat jalassa. Tuoksukynttillä tunnelmaa saa lisää ja monissa onkin niin kauniit pakkaukset, että niitä on hauska käyttää myös sisustuselementtinä. Itselläni on useita erilaisia tuoksukynttilöitä ja aina yöpöydällä yksi, jota poltan hetken ennen nukkumaan menoa.


Kynsilakka 

Ensi viikolla aion pukeutua mustaa, harmaaseen ja vaaleanpunaiseen, siksi kynsiin pääsee tänään Lumenen 3 Rantaniitty. Kynsilakka on varmaan jostain kesäkokoelmasta nimensä perusteella, mutta toimii hyvin talvellakin. Minusta on kiva jos kynsissä on joku hempeä väri silloin kun on pukeutunut pääosin mustaan.




Miten teidän viikonloppu on sujunut ? Suloista sunnuntaita kaikille !




* Kynsilakka ja silmänympärysvoide saatu blogin kautta ** Mainoslinkkejä


Share:

8 kommenttia

  1. Ostin viime vuonna Samujin pipon, ihanan lämmin.

    -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin odotan, että saan ottaa pipon käyttöön :)

      Poista
  2. Minä yritän opetella jatkuvasti pipon käyttöä vaan en opi! Paitsi ihan talvipakkasilla. Suojaan kyllä pääni ja etenkin korvani muilla päähineillä;)
    Myssy näyttää kauniilta ja lämpimältä - ja kynsilakan sävy on suloinen. Tuoksukynttilät olen joutunut tuoksuallergian takia lemppaamaan, mikä harmittaa suuresti.
    Ihanaa sunnuntaipäivää, Sara <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipo kyllä lämmittää ihanasti :) Tuoksuallergia on harmillinen vaiva, rajoittaa varmasti aika lailla elämää.

      Kiitos ja ihanaa alkanutta viikkoa Lady <3

      Poista
  3. Mä olen hoidellut asioita, mutta nyt loppupäivä pelkkää löhöilyä ja jotain kasvokuorinta ja naamio -hemmotteluhässäkkää tässä just mietin. :) Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just mietin samaa lukiessani kommenttiasi. Sunnuntai on hyvä päivä kasvokuorinnalle ja naamiolle :)

      Kivaa alkanutta viikkoa !

      Poista
  4. Laitan pipon päähäni heti kun ilmat viilenevät, olen niin vilukissa enkä voi sietää yhtään kylmyyttä. Kaunis sävy on tuo kynsilakka; kirjoittelin pari päivää sitten myös kynsilakoista ja samanmoisia Lumene-sävyjä vilahteli sielläkin ;o) Hyvää työviikkoa ja tsemppiä kiireeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ihan sama :) Mulla on jemmassa muutama ihana kynsilakka sävy Lumenelta, mutta pian täytyy löytää joku uusi.

      Kiitos ja aurinkoista viikkoa sinulle !

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig