lauantai 8. heinäkuuta 2017

KYLIE MINOGUE EYEWEAR



Viikonloput tuntuvat kesällä ja lomallakin jotenkin erityisiltä. Rauhallisia aamuja kahvia juoden, kiireetöntä oleskelua koko päivän. Kesällä innostun myös lukemaan ja tänä kesänä erityisesti, sillä nenälläni keikkuu uudet silmälasit. Sain blogin kautta Specsaversiltä Kylie Minogue Eyewear malliston kehykset ja niihin omien vahvuuksien linssit. Nyt näkee lukea ja mikä parasta kehykset ovat paitsi kauniit myös super kevyet. 




Kävin Specsaversin Forumin liikkeessä, jossa minulle tehtiin näöntarkastus. Ja hupsista, näkö olikin hieman huonontunut sitten viime tarkastuksen. Jotenkin sitä ei arjessa aina itse huomaa tai ei ehken halua huomata. Kun sitten kokeilin näöntarkastuksen jälkeen minulle sopivia linssejä, huomasin kuinka paljon paremmin niillä näki. Ja samalla tajusin etten ollut vanhoilla silmälaseillani nähnyt esimerkiksi pakkausten tuoteselosteita. Kaiken huipuksi olin ajatellut, ettei niitä ehkä ole tarkoitettu nähtäväksi.




Forumin Specsaversillä palvelu oli tosi ystävällistä ja mukavaa. Ajanvarauksen ansiosta ei tarvinut jonotella ja silmälasini valmistuivat reilussa viikossa. Omien kehyksieni malli on tämä, sirot ja trendikkäät. Erityisesti tykkään tuosta vaaleanpunaisesta ala-osasta, se jotenkin keventää kehyksien ilmettä. Kunhan saa kuvia, niin näette vielä miltä uudet silmälasini näyttävät kasvoillani. Ja hei katsokaa tuota Kylie Minogue Eyewear malliston kaunista silmälasikoteloa ! Aivan ihana. Kauniin ulkonäon lisäksi myös yksi kätevimmistä silmlasikoteloista, joita itselläni on ollut. Kotelo on ikäänkuin pieni laatikko, jonne silmälasit on helppo asettaa.  Leppoisaa lauantai-iltaa !


* Silmälasit saatu blogin kautta


Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig