keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

ARS 17



Kävin pikaisesti Kiasmassa tutustumassa Ars 17 Hello World! näyttelyyn ohikulkiessani, kun tapaamisten väliiin jäi sopivasti aikaa. Museokortissa parasta onkin juuri se, että sillä voi piipahtaa samassakin näyttelyssä vaikka kuinka monta kertaa. Ehdin tutustumaan ajan rajallisuuden vuoksi vain osaan näyttelyssä, hyvä syy siis mennä uudestaan.




Ars 17 on yhdeksäs nykytaiteen suurnäyttely, joka järjestetään neljättä kertaa Kiasmassa. Näyttelyn teokset käsittelevät digitaalista nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Nykytaiteilijoille verkko ja digitaaliset teknologiat ovat sekä työvälineitä että taideteosten aiheita. Ars 17 näyttelyssä on teoksia esillä taitelijoilta 13 maasta kolmelta taiteilijapolvelta, aina 60-luvilla syntyneistä 1980-luvun nuorempiin saakka. Osa näyttelystä on esillä vain verkossa ja osa Kiasmassa nähtävistä teoksista laajentuvat verkkoon, ne löydät täältä.




Kiasman Ars17 näyttely on laaja, teoksia on esillä neljässä kerroksessa ja lisää verkossa. Kannattaakin siis varata reilusti aikaa näyttelyyn tutustumiseen, sillä laajuden lisäksi osa teoksista on digitaalisia ja niiden katsominen vie aikaa. Näyttelyyn voi myös tutustua useammalla käynnillä, sillä se on auki aina tammikuun 14. asti ensi vuonna.

Itse ehdin katsomaan 2. ja 3. kerroksen tilat eli noin puolet näyttelystä. Se oli ehkä juuri sopivasti, sillä näyttelyn laajuuden lisäksi, monet teokset pysäyttävät ajattlemaan. Digitaalisuus on meidän kaikkien arjessa mukana ja Kiasman näyttely antaa eväitä ajatella sitä syvällisemmin. Blogin kirjoittajana ainakin on hyvä välillä pysähtyä miettimään digitaalisuuden merkitystä ympäröivässä maailmassa ja mitä se itselle merkitsee. Miten paljon omasta elämästä on verkossa ja korvaako se oikean elämän kohtaamiset ? Oletteko jo käyneet Ars17 näyttelyssä ? Kivaa keskiviikkoa kaikille !


Share:

2 kommenttia

  1. Minulla on vielä Ars17 näkemättä, mutta olen aikeissa käydä. Ja juurikin museokortilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä mennä, käyn itsekin vielä uudestaan. Museokortti on ihan huippu >3

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig