Viime aikoina olen innostunut sisustamaan viherkasveilla. Useita vuosia sisustin kotia kasveilla vain kesäisin parvekkeella ja sisälle ostin silloin tällöin leikkokukkia. Nyt taas leikkokukat ovat jääneet vähemmälle ja olen hankkinut muutamia viherkasveja piristämään kotiamme. Haaveilen myös vihreästä mieluiten kukallisesta tyynystä olohuoneen sohvalle. Vihreästä innostuminen johtuu varmasti kesän kaipuusta. Ulkonahan ei vielä viherrä yhtään ja on aika ankean näköistä auringonpaisteessakin.
Kesää odotan myös siksi, että saisin kerätä luonnonkukkakimppuja. Kukat ovat toki kauniita luonnossakin, mutta on kyllä ihanaa juoda aamukahvi, kun pyödällä on kukkia. Jotain yksinkertaista ja kaunista. Parvekkeelle haaveilen laittavani tänä kesänä paljon vihreää, uudet keveät tuolit pienen pöydän kanssa ja aurinkovarjon. Letkeitä lomapäiviä, hitaita aaumja ja auringonpaistetta. Kesä.
Muita viherkasveihin hurahtaneita ? Rentoa perjantai-iltaa !
Olen jäänyt ihan koukkuun. Viherkasvit piristävät sisustusta ja mieltä niin paljon. Jo yhdellä uudella viherkasvilla koko huone saa erilaisen ilmeen. Tällähetkellä uudet mehikasvit ja kaktukset houkuttelisivat. :)
VastaaPoistaKyllä, mä olen löytänyt paljon uusia kasveja. Nyt innostaa myös punasaviruukut, yhdessä vihreän kanssa tuo lämpöä mustavalkoiseen sisustukseen.
PoistaMeillä on just nyt eucalyptuksen oksia ja sitten peikonlehti. Kyllä vihreät piristävät ilmettä 💕💕
VastaaPoistaNiin samaa mieltä. Mulla ne Eucalyptuksen oksat meni kuiviksi tosi nopsaan :(
PoistaHassua mieltää viherkasveilla sisustaminen trendiksi, kun itsellä on asunut pieniä viidakoita aina kaikissa osoitteissani :D Mutta selkeästi nyt porukka vasta kekkaa viherkasvien ihanuuden :) Koti ei ole koti jos siellä ei ole vähintään neljää viherkasvia, nih! :D
VastaaPoistaNämä trendit tulee ja menee :) Mulla oli aikaisemmin paljon viherkasveja, sitten tuli vaihe ettei ollut yhtään. Nyt ne sitten tuntuvat taas ihan uudelta jutulta :)
Poista