sunnuntai 8. tammikuuta 2017

KEEP LIFE SIMPLE



Uusi vuosi, uudet kujeet. Yksi uuden vuoden lupauksista itselleni oli organisointi. Koska oikeasti olen unelmoitsija, joka käyttää uskomattoman paljon aikaa ajatteluun, haaveiluun ja suunnitteluun, mutta jätän sitten kuitenkin kaikki asiat viime tippaan. Jottei näin olisi, olen päättänyt tehdä asialle jotain. Olen aiemminkin sunnuntaisin suunnitellut seuraavaa viikkoa, muuten kovin konkreettisesti. Nyt siihen tulee pieni muutos. Parasta tietenkin aloittaa itselle mieluisammasta asiasta eli pukeutumisesta. Kokosin kuvan kollaasiin ( omin kuvin ) ensi viikon tyylin. 

Vuoden alussa innostun aina vaaleista nude väreistä ja niitä on tarkoitus käyttää tämän vuoden ensimmäisellä työviikolla ( ja tietenkin sitä mustaa ). Kynnet saavat tänään nude lakkauksen ja vaihdon vanhan meikkipussin tilaale uuden Cailapin meikkipussin, jonka olen saanut blogin kautta. Viikolla on tarkoitus käyttää ainakin Diane von Furstenbergin ja S.Marlonin kashmirneuleita sekä Atmospheren valkoistaa paitaa. Haalean vaaleanpunainen mummopipo on uusi ja löysin sen Zarasta. Ihana. 

Meikkipusiin sujahtaa mukaan Acon huulivoide. Tähän olen totaalisen koukussa, pitää huulen pehmeinä, vaikka ulkona olisi millainen viima ja pakkanen tahansa. Toinen ihan must juttu on Madaran Time Miracle Cellular Nutrients Toning Mist, jota suihkautan kasvoille viimeistään työpäivän jälkeen ennen kotiin lähtöä, poistaa kasvoilta nuutuneen ilmeen tehokkaasti ja kosteuttaa tehokkaasti kesken päivän. 

Suunnitteletko sinä seuraavan viikon asusi etukäteen ? Ihanaa viikon alkua kaikille !


Share:

4 kommenttia

  1. Acon huulivoide täälläkin must!
    Vaatteet saatan katsoa edellisenä päivänä mutta muutoin fiiliksellä mennään ;)

    Henna www.stoori.fi/pakkomielteita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Acon huulivoide <3 Yritän nyt katsoa koko viikon asut valmiiksi, muuten pukeudun aina mustiin ;)

      Poista
  2. Ihana kuvakollaasi ja mä en todellakaan suunnittele asuja etukäteen! SIks varmaan näytänkin aina miltä näytän :D Hahahha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) No siksi mä oon aina melkein mustissa, nyt siihen tulee ehken pieni muutos ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig