sunnuntai 16. lokakuuta 2016

L U K U N U R K K A ( arvonta muistutus )






Sunnuntaista näyttää muodostuvan jonkilainen sisustuspäivä niin täällä blogin kuin oikean elämänkin puolella. Ja sehän sopii. Sunnuntai on muutenkin itselläni sellainen kotoilupäivä. Nykyisin nautin ihan suunnattomasti kun saan olla kotona ja puuhastella koko päivän mitä mieleen juolahtaa. Ah ihana vapaus. Viime yönäkin nukuin muuten ruhtinaalliset 9 tuntia ja tänään on tarkoitus mennä taas ajoissa nukkumaan ja nukkua hyvin aamuun asti. 

Kuvista sen verran, että olen taas siirtänyt parvekkeen kalusteita sisälle. Kuvan korituoli viittää kesät partsilla ja talvet milloin olohuoneessa milloin makuuhuoneessa. Tällä kertaa se on oikeastaan ruokailuhuoneessa, mutta näkyy kyllä olohuoneen puoleltakin. Tuolin olen itse maalannut mattamustalla, samoin kuin tänne ystävättären matkalaukussa saapuneen marokkolaisen tarjotinpöydän jalatkin. Samanlaisia myy Fredalla ainakin Dokkan, josta olen ostanut mustan hopeareunuksisen marokkolaisen kulhon. Mustat mokkatohvelit ovat myös Marokosta ja ne ovat tyttären tuliainen. Tuikkukuppi on tuttu Kastehelmi, tuolinpäällä oleva valkoinen tyyny ja huopa samoin kuin lampaantalja ja pellavaverho ovat Ikeasta. Harmaa tyyny on käsinkudottua villaa  ja sen olen ostanut itse vuosia sitten Marokosta.






Lukunurkasta puuttuu vielä valaisin. Se on etsinnän alla, samoin kuin oma yöpöydän valaisin. Lisäksi haluaisin vaihtaa muutamaan valaisimeen valkoiset varjostimet mustiksi. Mietin myös kirjahyllyn siirtoa ruokailuhuoneen puolelle, oikeastaan tuon korituolin takana olevalle seinälle. Olohuoneeseen tulisi lisää tilaa ja lukemiselle selkeästi oma paikka. Kuulostaako järkevältä idealta ?

Vielä on muuten iltaan asti aikaa osallistua blogissani Mia Höytö Cosmeticsin kahdelle lukijalleni lahjoittamiin I love me  messulippujen arvontaan  TÄSTÄ LINKISTÄ. Messuthan on tosiaan jo ensi viikonloppuna täällä Helsingissä Messukeskuksessa ja nähtävänä on niin muotia, kauneutta kuin terveyttäkin. Ehkä nähdään siellä, tule ihmeessä juttelemaan jos näet minut ! Suloista sunnuntain jatkoa kaikille !


Share:

4 kommenttia

  1. Mukavan näköinen lukunurkkaus, tuossa viihtyisin minäkin kirjan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tämä on kiva paikka, käydään pientä taistelua kuopuksen kanssa kumpi pääsee tuohon lukemaan ;)

      Poista
  2. Oih. Tuo tuoli näyttää niin mukavalta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig