lauantai 19. maaliskuuta 2016

KEVIN.MURPHY REPAIR-ME


Toissa viikolla kävin töiden jälkeen kivassa tilaisuudessa. Kyseessä oli Kevin Murphyn Repair Me sarjan lanseeraus ja paikalla oli myös suomalainen hiusmuotoilija Juho-Matti Manninen, joka työskentelee Kevin Murphylle ja tekee mm. muotiviikoilla mallien hiukset näytöksiin. Oli hauska katsoa ammattilaisen työskentelyä ja kuulla samalla hiusmuodin uusista trendeistä herkkuja napostellen. Tänä keväänä trendinä on luonnollisuus niin muodossa, väreissä kuin viimeistelyssäkin. Myös letit jatkavat edelleen suosiotaan ja malleille olikin tehty kauniit lettikampaukset, jotka sitten muokattiin uuteen rentoon lookiin. Näytti helpolta. 
Kevin Murphy on australialainen brändi, jonka tuotteet ovat syntyneet noudatellen samaa filosofiaa kuin ihonhoitotuotteet. Kaikki tuotteet ovat sulfaatittomia ja parabeenittomia, eikä niitä ole testattu eläimillä. Tuotteissa käytetään raaka-aineina luonnonmukaisesti ja ekologisesti viljeltyä kasveja. Myös pakkauksissa on ajateltu luontoa ja suurin osa pakkauksista on valmistettu kierrätetyistä vesipulloista, lisäksi pakkauksien kulmikas muoto säästää 40 % valmistamisessa tarvittavasta muovin määrästä. Pakkaukset vievät myös kuljetettaessa vähemmän tilaa. Ihan huippua. Itse tykkään mös pakkauksien ulkonäöstä, tyylikkäään yksinkertaisia. 
Upea kukkakoriste on tehty oikeista kukista ja se sopisi vaikka kesämorsiamelle. Koristeen on tehnyt Janne-Caro Pykälä Parone Designista. Ensi näkemältä oli vaikea uskoa, että kukat ovat aitoja. Koristeessa on ruusua, eustomaa, jaloleinikkä ja bouvardiaa. Kukissa on kosteuttava tukialusta, joten ne pysyvät tuoreen näköisinä pitkään. 
Saimme mukaamme Kevin Murphyn Repair Me Wash shampoon, Repair Me Rinse hoitoaineen ja Re Store pesevän hoitotuotteen. Kotona kokeilin näistä ensinmäisenä Re Storea vähän epäileväisenä, sillä ajattelin sen jättävän hiukset takkuisiksi. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan hiukset olivat yhtä sileät ja helposti kammattavat kuin normaalin shampoo + hoitoaine pesun jälkeen. Tuote sisältää ananasuutetta, jonka korjaavat proteiinietsyymit kiinnittyvät hiuksiin tekemättä niitä raskaiksi. Lisäksi tuotteessa on papaijaa, joka edesauttaa kosteuden sitoutumista. Tuotetta levitetään kosteisiin hiuksiin ja hiuspohjaan ja annetaan vaikuttaa 2 - 3 minuuttia. Helppoa kuin mikä. Olen nyt pessyt muutaman kerran hiukseni myös Repair Me Wash shampoolla, jossa on silkkiä, papaijaa ja bambu-uutetta. Ainakin omiin hiuksiini tämä tuntuu loistavalta tuotteelta. Hiuksiin jää pesun jäljiltä kevyt ja ilmava tuntu. Samoin Repair Me Rinse hoitoaine tuntuu toimivalta ja A-, C-, ja E-vitamiineja sisältävä acai-marjan jälleenrakentava ominaisuus näkyy jo  muutaman pesun jälkeen. Tuotteiden käytön jälkeen hiukset ovat silkinpehmeät ja  helposti muotoiltavat.  Muotoiluun olen  käyttänyt saman sarjan Full Again muotoiluvoidetta, joka tekee omista hennoista hiuksistani paksumman tuntuiset. Onko Kevin Murphy sinulle tuttu hiustenhoitosarja ? Leppoisaa ja aurinloista lauantaita !

* Tuotteet saatu blogin kautta 



Share:

3 kommenttia

  1. Siis ei ollenkaan tuttu, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta ja tutustumisen arvoiselta. Kukkakoriste on tyylikäs idea. Voisikohan sen toteuttaa esim. kesäisille synttärijuhlille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Itse tutustuin näihin kampaajalla ja ostin yhden tuotteen mukaani. Tykkään näistäkin.
      Kukkakoriste sopisi synttäreille myös.

      Poista
  2. Tuttu sarja ja toimivat tuotteet. Todella hintansa arvoisia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig