Viikonloppu kului I love me- messuilla, josta varmaan postailen tämän viikon aikana jonkinlaisen kuvakoosteen tänne blogiin. Päällimmäisenä messuista jäi mieleen hurja ihmismäärä ja näytteille-asettajien lukuisuus, messuilla oli jos jonkinlaista tuotetta tarjolla.
Eilin töihin mennessä nappasin mukaani Stadin parhaimman pullan eli Keisarin Kardemummakierteen. Olin etuajassa, joten napsin matkalla myös muutaman kuvan. Voi, miten kiva olisi joskus vain kuljeskella kaupungilla kuvaamassa. Messuille menessä näin muutaman kameran kanssa kuljeskelevan napsivan kaupunkikuvia kauniissa aurinkoisessa säässä. Itse tykkään kuvata aikaisin aamulla tai juuri ennen päivän pimenemistä, siksi se kuvaaminen sitten usein jääkin.
Muuten alkuviikko on taas kulunut aika väsyneenä ja jotenkuten arjesta selviten. Ehkä se on tämä pimeys. Päivän iloinen uutinen oli kun kurkkasin Indiedaysin toimituksen blogiin ja löysin oman blogini Muotiblogien top 10 joukosta. Aika mahtavaa. Tämäkin on jo saavutus aikuisbloggarille, vai mitä ? Tunnelmallista tiistaita teille kaikille ihanille !
Ihana mustavalkoinen aamukuva<3 Ja ihan ansaitusti olet siellä Muotiblogien top 10:ssä! Onneksi olkoon! Vähän tuo väsymys nostaa päätään kun valoisa aika lyhenee ja ensi viikonloppuna vielä kellojakin taas käännetään, vaan kyllä se siitä, D-vitamiinit peliin ja kaunista viikkoa.
VastaaPoistaKiitos Sari :) D-vitamiini onneksi vähän auttaa ja viikonloppuisin pitkään nukkuminen. Tästä se talvi taas pikkuhiljaa alkaa.
PoistaMinäkin käväisin I love me -messuilla mutta olin siellä perjantaina, jolloin tungosta ei ihan niin paljon vielä ollut - mutta sainhan minä silti pääni sekaisin siitä tavarapaljoudesta;)
VastaaPoistaAamukuvat ovat ihania - minulla ne tuppaavat jäämään vähäisiksi siksi, että aamuni tuppaavat olemaan hieman kiireisiä;)
Kivaa viikkoa sinulle, Sara!
Launtaina messuilla oli kauheesti ihmisiä, oli vaikea katsella siinä tungoksessa mitään :)
PoistaHih, mullakin yleensä amuisin niin kiire etten ehdi kuvailemaan, se on sitten viikonlopun juttu, jos jaksaa nousta ;)
Hienoa etta blogisi on paassyt muotiblogien top kymppiin! Ansaitset sen tyylikkaalla blogilla ja tietty kivoilla, muodikkailla asuillasi. Vahan vasyna mennaan taallakin - tama vuodenaika on kuluttava!
VastaaPoistaKiitos. En olisi uskonut pääseväni edes top 10, aika hauskaa :)
PoistaVielä onneksi jaksaa mutta kohta on marraskuu, no onneksi sitten tulee joulu :)
Onnea sijoituksesta! Tosi kiva kuva, mustavalkoisella saa kuvaan jotain omaa fiilistä.
VastaaPoistaMinäkin olen väsynyt, syksyn väsymys? Aamulla napsin vitamiineja eri purkeista, pitää yrittää jostain saada pirteyttä.
Kiitos Marre :) Mustavalkoiset kuvat on kauniita.
PoistaJoo tää vuodenaika on niin väsyttävä, vaikka nyt on kyllä ollut upeita ilmoja.
Ihana kuva! Sara, onnea sijoituksesta, olet täysin ansainnut sen. Täällä mennään Jenkki-matkan jälkimainingeissa ja jetlagissa. Ja arvaa vaan, kuinka väsyttää : )
VastaaPoistaKiitos Tiina <3
PoistaVoi ei, nyt väsymys on varmasti vielä syvempää. Tsemppiä !
Upeaa Sara :)
VastaaPoistaihana fiiliskuva aamusta / tykkään todella paljon!
Tsemppiä sinulle loppuäänestykseen / Voi hitsi kun ihanaa, että meillä myös aikuinen nainen siellä loppukahinoissa!
Kiitos ihana <3
PoistaTykkään niin kuvata, sille täytyisi antaa enemmän aikaa.
Mustakin on kiva olla kisassa kaikkien nuorten joukossa ;) Ei mutta kun meitä aikuisia muotibloggareita on jo aika paljon, niin on kiva että näymme myös enemmän. Eihän me kaikke tehdä lifestyle juttuja ym. ainoastaan, niitä asuja on aika paljonkin aikuisten blogeissa.