torstai 10. syyskuuta 2015

D E T A I L S + some news


Viikko on hurahtanut työ- ja blogikiireiden ( ja vähän flunssankin ) parissa, niin etten ole ehtinyt tänne mitään postailemaan. Uusia tuulia postauksessa kerroin teille uudesta mielenkiitoisesta projektista, jossa olen mukana. Joku ehkä on jo tunteekin uuden muotiin ja kauneuteen keskittyvän sivuston Fashion & Beauty Forumin. Olen nyt mukana viiden naisen tiimissä ja jatkossa kirjoittelen juttuja ja julkaisen asukuviani myös siellä. Tämä blogi pysyy melko lailla ennallaan eli teen tänne omia juttujani  ja kaikki sisustus, lifestyle ynnä oman elämän hömppä pysyy tiukasti täällä. Samoin arkisemmat asut ja omat kauneuteen liittyvät testauspostailut tulen jatkossakin julkaisemaan oman blogin puolella.

Fashion & Beauty Forum on viiden eri elämän vaiheessa olevan naisen yhteinen projekti. Rakkaudesta muotiin ja kauneuteen syntynyt sivusto, joka ei ole muotilehti eikä henkilökohtainen blogikaan, vaan dynaaminen, ajassa elävä ja interaktiivinen muoti- ja kauneusinspiraation kotipesä.Kaksi tiimiämme sijaitsevat Helsingissä ja Lontoossa. Haluamme tarjota lukijoille  huolella valikoitua sisältöä kaikesta uudesta ja investoinnin arvoisesta. Toivomme inspiroivamme lukijoitamme järkeviin, laadukkaisiin, eettisesti ja ekologisesti kestäviin valintoihin omaa tyyliään unohtamatta.
Käykäähan kurkkaamassa Fashion & Beauty Forumin sivut ! Tunnelmallista torstai-iltaa !
 

Share:

20 kommenttia

  1. Onneksi olkoon uudesta hankkeesta. Kuulostaa mielenkiintoiselta ja on varmasti piristävää sinulle olla mukana uusissa kuvioissa. Täytyypä ryhtyä tuon sivuston seuraajaksi.

    VastaaPoista
  2. Onnea! Mielenkiinnolla seuraan mukana :)

    VastaaPoista
  3. Upeaa ja Onnea uusille jutuille <3

    Kävinkin tsekkaamassa sivut ja näyttivät mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
  4. Onnea Sara ihanuus, seuraan sinua sitten myös siellä. <3 Aurinkoa päivään!

    VastaaPoista
  5. Hienoa!! OnneaOnnea uusiin tuuliin :))

    VastaaPoista
  6. Vau. Upeaa, onnea uusiin haasteisiin. On jäänyt jotenkin huomaamatta tämä.

    VastaaPoista
  7. Projekti kuulostaa kivalta! Pitääpä käydä tutustumassa :)

    VastaaPoista
  8. Sara, onnea ja tsemppiä! Kävin tsekkaamassa ja jään mielenkiinnolla seuraamaan.

    VastaaPoista
  9. Vau, huippujuttu! Täytyypä heti mennä sinne ihastelemaan :)
    Onnea kovasti ja tsemppiä uusiin haasteisiin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ! Thanks for your comment !

© Sara S. | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig